tiistai 15. helmikuuta 2011

Pirpanalle mekko - ja sitten se oli menoa!

Kun Pirpana syntyi, päätin ommella hänelle mekon. Aikaisemmin yhteistyöni ompelukoneen kanssa oli ollut todella harvinaista ja hyvinkin takkuista. Metsästin kuitenkin kirjastosta kaavalehden (Ottobre 1/2007, mekon nimeä en muista) ja aloitin hommat. En ollut ikinä aikaisemmin piirtänyt kaavoja tai ommellut kokonaista vaatetta, mutta tällaisen mekon sain aikaiseksi:






Pieni askel ompelumaailmalle, mutta suuri minulle! Ja tästä se sitten lähti! Innostuin ompelusta oikein toden teolla. Kun kerran olin onnistunut sisäistämään tämän mekon ompelun, piti minun tehdä samalla kaavalla vielä toinenkin mekko. Siinä mekossa Pirpana söpöili sitten ristiäisissä. :)




Ja pitihän mekon kanssa olla sopiva tuttiketju! Tämäkin oli ihan ensimmäinen laatuaan.