torstai 5. heinäkuuta 2012

Kössi Kenguru avaruudessa



Tätä ihanaa keltaista tähtikangasta tilasin jo keväällä Ikasyriltä. Olin jo ennen tilaamista päättänyt, että tähtien sekaan applikoin Kössi Kengurun. Kössi ei ole Jässikälle tuttu hahmo, mutta minä muistan Kössin lapsuudestani. 

Edessä oli kuitenkin applikointilukon avaaminen. En edes muista, milloin ja mitä olisin viimeksi applikoinut. Ja huomasinpa sitten, että taito todella ruostuu jos sitä ei pidä yllä. Applikointi tuntui aika hankalalta, pieniä virheitä tuli paljon, eikä lopputulos oikein täysin miellytä silmää. Mutta Jässikkä tykkää, joten mitäpä noita sitten murehtimaan.






Kössihän ei oikeasti ole ruskea, mutta en halunnut tälle kankaalle mintunvihreää Kössiä. Sovitaan vaikka, että Kössi on ruskettunut kesäauringon alla pomppiessaan. ;)
Kamelinruskeaa velouria sain kaverilta, muut värit löytyivät tilkkulaatikosta. Mustat rajaukset tuntuvat vähän pomppaavan silmille, mutta mustat resorit hieman tasoittavat tilannetta.




Kössin kypäräkupla on ommeltu pelkän liimakangassoiron päälle tiheällä siksakilla. Ilmaletku on punottu kahdesta virkkauslangasta. Sivusaumassa on pieni tähtimerkki yksityiskohtana.
Nyt pitäisi varmaan tehdä äkkiä joku toinen applikointijuttu, jotta taas pääsisi jyvälle siitä touhusta. :)


Vielä loppuun yksi pieni ompelus. Viime viikolla ompelin kaverin pojalle lahjaksi tällaisen lippiksen:






Molemmat puolet lienee käyttökelpoisia...? Kaavana on TAAS Ottobre 3/2010 Coconat. Apinakankaan olen tilannut Perhonen korvanlehdellä -nettikaupasta ja autokankaan Iinulta.

Ja sitten uusien ompelusten pariin. Täällä odottaa isot kasat kivoja kankaita, joista haluan pian päästä ompelemaan! :)

 

19 kommenttia:

  1. Ihana paita! minäkin muistan kössin omasta lapsuudesta.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana Kössi!! Aina kun näitä ihmisten applikointeja katsoo niin mietin et jaksaisinpa mäkin applikoida, osaan kyllä mut ei vaan ton kiljukaulan kanssa alottaminen inspaa enää.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva teeppari ja Kössi näyttää kivalta mustine rajauksineen ainakin mun silmään =)

    VastaaPoista
  4. Ihana nostalginen Kössi! Tuleekos se taas telkusta vai innostuitko muuten vaan?

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille! :) Ei kai Kössiä nyt ole tullut telkkarista, ihan muuten vaan tupsahti tämä kenguru mieleeni!

    VastaaPoista
  6. On se kiva! Mullakin on tuota keltaista tähteä puolitoista metriä, yhteen huppuun ja farkkujen taskuun olen vasta käyttänyt, mutta tästä ne ideat taas lähtee rullaamaan... ;) Ihanaa, kun saa näitä mahtavia inspiraatioita!

    VastaaPoista
  7. voih, sopii tosi hyvin keltaiselle pohjalle kössi.

    VastaaPoista
  8. Hieno on! Ja niin tuo lapsuuden mieleen!

    VastaaPoista
  9. Hieno kössi! Avaruuskypärä on hauska :) Hurjan kiva myös tuo lippis!

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kiitos! Eilen sanoin, että ei telkkarista kai nyt tuu Kössiä, mut just äsken avasin telkan ja sieltä tulee Kössi Kenguru avaruudessa! Aikamoinen sattuma. :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kössi! Mulla odottaa samainen apinapuuvilla samaisesta kaavasta ompelua, kun vaan tohtiis kokeilla :-)

    VastaaPoista
  12. Ihana paita! Kiitos, kun muistutit lapsuudesta - minä olin koko Kössin jo unohtanut!

    VastaaPoista
  13. Onpas upea pusero!!!
    Ja kivat hatut myös :)

    VastaaPoista
  14. Juu-u, kyllä mää taidan tehdä jossain vaiheessa myös kössipaidan, on tämä sen verran ihana!

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)