keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Piparminttumekko



Ihana, inspiroiva, herkullinen, suloinen, kaunis - Mekkotehtaan kirja siis! 
Minä liityn nyt suureen ylistäjien kuoroon. Kirja on ihana! Tulen varmasti tekemään kaavoilla monta mekkoa. 

Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Katariina. Olen ihastellut Katariinan kaavalla tehtyjä mekkoja ja tästä kankaasta halusin päästä sen viimein itse tekemään. Ihan ei kaikki mennyt mutkattomasti, mutta kai tekele jollain tavalla mekkoa muistuttaa...? ;)




Kankaan ostin Kangashamstereista. Se on retrokangas, vanhaa pussilakanaa. Mielestäni lopputuloksesta tuli oikein raikas. (Voisiko jopa sanoa piparminttuinen..? Tulee ihan Polka-karkit mieleen! :) )




Etukappaleeseen laitoin somisteeksi pätkän mummilta perittyä, vanhaa pitsiä.



 Pienenä täydennysompeluna tein myös aiemmalle seepramekolle pariksi leggarit.





Leggareihin painoin pikkuseepran kuvan valkoisella kangasvärillä ja sinellin leimasimella. Leimasimen jälki ei ollut tarpeeksi peittävä, joten kuvaa piti vähän parannella siveltimen avulla. Ei täydellistä jälkeä, mutta kelpaa meille.
Mekko on ollut jo kovasti käytössä ja seepran raidat kestivät myös pesussa (huh ja jei!).


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mulle, mulle, mulle!



Nyt on tili avattu itselle ompelun suhteen! En tiedä, miksi hommaan oli niin korkea kynnys, mutta viimein sain aikaseksi ommella jotain ihan itselleni. 
Tämän päivän aherrus oli Bubble Pocket. Näin tämän joskus aiemmin muistaakseni Tosimummon blogissa ja tykästyin malliin jo silloin. Mutta kun ystäväni kävi kylässä yllään trikoinen Bubble Pocket, olin aivan myyty. Kaava on alunperin denimille, mutta trikoinen versio kutsui - suorastaan huusi - minua kokeilemaan! 
 Kaava on siis Ottobre 5/2011 Bubble Pocket. Kangas on Maxi Dotts -nimistä ja tilattu Fabriinalta. Pääntiellä ja hihansuissa on huolitteluna kaksinkertainen resori. Helmassa on kuminauhakuja. Kaavassa kuminauha ommeltaisiin helmaan kiinni, mutta halusin laittaa kujan, jotta kuminauhaa voi kiristää, jos se käytössä osoittautuu liian löysäksi, tai sen voi ottaa jopa kokonaan pois, jos haluaa pitää tätä leveähelmaisena mekkona.
 
Taskut ovat tässä vaatteessa The Juttu! Ne ovat ihanat! Itselleni ne ovat vielä kaiken lisäksi käytännölliset, että saa kulkemaan mukana nenäliinat, puhelimen (ja jos tämän uskaltaa laittaa syksyllä töihin; avaimet).

Sovituskuvia helmavariaatioista:



Helmassa kumppari + helma alhaalla

        
      Helmassa kumppari - helma nostettuna ylös               Helma ilman kumpparia

 Koko päivä minulla tämän turaamiseen meni, mutta itse tykkään kovasti lopputuloksesta. :)



Juhannusaatonaattona ompelin jo sen ensimmäisen itselle tehdyn vaatekappaleen.
Siinä kaavana on Ompeluelämässä kulovalkean tavoin leviävä tunikakaava. Hieman vielä jäi parannettavaa, mutta ensimmäiseksi tunikakseni ihan kelvollinen.





Kangas on ohutta Marimekon trikoota (joka oli muuten melko hankalaa ommella, oli se sen verran lirulurua). Kanttaukset on tehty tummansinisestä resorista, jonka löysin joskus jostain poistomyynnistä. Hiukkasen on ryttyä ja väljää, mutta käyttöön pääsee tämäkin.

Nyt kun olen päässyt itselle ompelun makuun, on suuri vaara, että kangasostelu tulee paljon entistä kalliimmaksi, kun nyt kankaita pitääkin ostaa aina vähintään se metri! ;)



tiistai 19. kesäkuuta 2012

"Mummotakki"



Kauan tämän tekeminen kesti, mutta valmistuipa lopulta! Liandlon Isoäidinruutu-kankaasta (siksi tietysti tuo "mummotakki"-nimitys) ja saman valmistajan Polka Dots -kankaasta suunnittelin heti kuosit nähtyäni tekeväni trikootakin Pirpanalle. Kankaat tilasin uudesta nettikaupasta nimeltä Käpynen. (Isoäidinruutua on tarjolla myös esim. Hannan Kankaassa ja vilahtipa tuo Royal-tuotteen valikoimissakin jossain välissä.) Resorin alkuperää en taas muista.
 
 
 

Hupparin kaavana on Panda-huppari (Ottobre 3/2012), jolla tein aikaisemmin jo sen pinkin joustishupparin. Tällä kertaa laitoin neppareiden sijasta napit, jotka ostin paikallisesta kangaskaupasta. Napinläpien tekeminenkin onnistui oikein hyvin! :) Napitus ei ole ihan sujuvaa, kun kankaan molemmin puolin on samalla kohtaa nappi, mutta kai tämä sen verran toimii, että käyttöön pääsee...


 
Koko huppari on tehty kaksinkertaisesta trikoosta, joten se toimii kääntötakkina. Isoäidinruutu veti esipesun jälkeen aika paljon kieroon, joten kohdistaminen oli lievästi sanottuna hieman hankalaa. Hupussa ja hihoissa eivät ruudut asettuneetkaan kohdilleen, mutta ehkä siihen ei niin kiinnitä huomiota.





Suurin kompastuskivi taisi olla taas tuo kanttaus. Ruutupuolella tikki kulkee ihan nätisti, mutta tällä pallopuolella ei... (Eikä zoomailla siellä, jookos... ;) ) Ehkä minäkin tuon vielä joskus opin tekemään siististi...  
Luonnossa muuten resorin ja nappien väriero ei näytä noin suurelta...

Lopputuloksesta tykkään itse kovasti. Toivottavasti Pirpanakin, kun pääsee aamulla sovittamaan. :)



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Makeaa mahan täydeltä



Varoitus! Tämä postaus sisältää ihanan imeliä tyttöjuttuja ja paljon pinkkiä. :)
 
Aikaisemmin keväällä tein ystäväni tytölle mekon Ottobren Kolmen konstin mekko -kaavalla. Kankaat valitsimme yhdessä Iinu-verkkokaupasta. Aluksi vaikutti siltä, että kangas ei riitäkään, mutta hieman soveltamalla homma onnistui hyvin.
 
 
 
 

Viime kesänä tein tälle samalle tytölle lippiksen. Kun lippis kaivettiin tänä kesänä taas esille, tuli tytölle iso harmi, kun lippis ei enää mahtunutkaan. Lupasinkin ommella hänelle uuden.



  

Tämä kangas ei ole saanut etukäteishyväksyntää, joten nähtäväksi jää, kelpaako (ja mahtuuko) lippis prinsessalle. Tätä ihanan makeaa muffinssikangasta tilasin keväällä Perhonen korvanlehdellä -nettikaupasta. Vuorin keijukangas (jota on myös tuon mekon takakappaleessa) on siis Iinulta.




Samoin tein tein (lähes) samanlaisen lippiksen myös Pirpanalle.
Lippiksen kaava on taas Ottobren Coconat (3/2010). Kaitaleena käytin valmista vinonauhaa (ruudullinen Iinulta, valkoinen kai Kärkkäiseltä). Molemmat lippikset on tehty ilman lakkiosan tukikankaita, että ne pysyivät ohuina ja vilpoisina.





 Ystävän tytölle menevän lippiksen sisäpuoli näyttää tältä. Eikös tätä voisi pitää näinkin päin, vaikka tuo kanttinauha tuossa onkin näkösällä...?


Sitten vielä viimeinen pinkki ompelus: housut Pirpanalle.



 Näiden piti tulla tekemäni pinkin joustishupparin (täällä) pariksi, mutta tämän kankaan pinkki onkin paljon tummempi kuin hupparin joustiksen tai trikoon pinkki. Kankaan (JNY) hankin ystävälliseltä ompeluelämäläiseltä. Näille housuille, jotka muuten on taas tehty sillä paljon käytetyllä Saimi-kaavalla (Ottobre 1/2009), pitää varmasti sitten kehitellä jokin toinen yläosa (ja sille hupparille jokin muu alaosa...) :) Tekemistä siis riittää. :)


 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Uusi arvontavoittaja




Kävin lasten kanssa pienellä kesälomareissulla, joten ompelukoneeseen en ole ehtinyt koskeakaan moneen päivään. Nyt ei siis ole esiteltäviä ompeluksia. Matkalle otin mukaan lankoja ja virkkuukoukun. Jossain välissä ehdin sen verran koukkua heiluttaa, että tein jokusen kukkasen odottamaan tulevaa sijoituspaikkaansa. :) 
(Muuten nyt kun ne tuossa keltaisen kankaan päällä ovat, niin tuleepa mieleen, että keltainen mekko kukilla koristeltuna voisi olla aika ihana...!)


Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Koska ensimmäinen arvontavoittaja (Novella) ei ilmoittautunut sähköpostiini viikon kuluessa edes välihuutelujen jälkeen, toteutin uhkaukseni ja laitoin onnettaren arpomaan uuden voittajan. 

Voittaja, joka saa 2m Hannan Kankaan joustofroteeta, on:




 Koo
 arvalla numero 49 ja kommentilla: "Kahdella arvalla mukana, vaikken ikinä mitään voittakaan.... ;D" 18. toukokuuta 2012 23.33 

No, tälläpä kertaa Koo sitten voittikin! Otapa Koo yhteyttä sähköpostitse (nuppuneula ( at ) gmail . com ), niin sovitaan tarkemmin yksityiskohdista.  

Jospa ensi viikolla taas pääsisin ompelusten pariin. :) Tuo kukkasten alla oleva joustofrotee (Hannan Kankaasta siis sekin) ainakin odottaa pääsyä vaatteeksi. Ja postissa odottelee ihana Mekkotehdas-kirja, jonka kaavoja toivon pääseväni pian kokeilemaan.




keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lätsä, hamonen ja teeppari (jos puhutaan asioista ihan niiden omilla nimillä...)



Jo aiemmin keväällä tulostin Nappikauppa Punahilkan sivuilta lippiksen/lätsän kaavan. Nyt vihdoin se pääsi kokeiluun. Pienensin kaavaa hitusen, koska jotkut sanoivat kaavan olevan reilua kokoa. Täytyy sanoa, että tykkään! Tosi hauska, söpö ja vähän retro malli. Ensimmäisestä versiosta tuli sitten luultavasti Pirpanan lätsä. Näyttää hitusen reilulta, mutta se ei haittaa ollenkaan. Hyvin pysyy silti päässä ja näyttää suloiselta.
 
 
 
Juu, näitä taas. Virkkasin koristeeksi kukkasen. Tästähän alkaa kohta tulla ihan tavaramerkki. :)




Päälaella on lippiskankaalla (kaverilta saatu kierrätyskangas) päällystetty nappi. Nappiaihiot on tilattu tuolta Nappikauppa Punahilkasta. Kangas on tosiaan vain ohutta puuvillaa, eikä varsinaisessa hattuosassa ole tukikangasta. Eipähän sitten kesähelteillä tule niin kuuma hattu päässä.



Tässä näkyy nyt kunnolla koko lätsä. Kuvassa on myös viime kesänä ommeltu hame. Olin jo kantanut hameen laatikkoon, koska se on Pirpanalle niin lyhyt, mutta nyt uuden lätsän myötä se täytyy varmasti kaivaa takaisin käyttöön. Helmaanhan voisi laittaa jatkoksi vaikka valkoisen frillan (vai mikä sellainen helmahörhelö nyt onkaan nimeltään)...?



Jässikälle ompelin Hannan Kankaasta ostetusta Autokorjaamo-kankaasta teepparin. Tämä kangas oli sellainen, jonka Jässikkä itse valitsi nähtyään kuvan tietokoneelta. "Äiti, voisitko tehdä mulle tosta kankaasta paidan?" Ja äitihän tilaa ja tekee.




Ihan peruspaita, ilman mitään kommervenkkejä. Kaava on Ottobre Designin CWS 301, kapeampi malli. Hihoihin tein tällä kertaa vain taitteet.





Minun mittapuullani kanttauksetkin alkavat jo sujua ihan hyvin. Ainakin todella paljon paremmin kuin ennen. :) Pähkäilin resorin värin kanssa, mutta olen tyytyväinen tähän (tylsään?) valintaan. Helman merkki on ostettu paikallisesta kangaskaupasta.




Tällaista tällä kertaa! Ompelimisiin!

 
ps. Novella... Huhuu! Otapa yhteyttä, ettei mene palkinto ihan sivu suun...!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Synttärilahjahamonen



Pääsimme tänään ihanille sirkusteemaisille synttärikekkereille. 
4-vuotiaalle päivänsankarille ompelin lahjaksi hameen aenon ohjeen mukaan.
 
 
 
Kankaan olen ostanut paikalliselta kirpparilta. (Aikaisemminhan käytin tätä samaa kangasta jo omaan kesäkassiini.) Polka Dots -napit olen tilannut joskus Iinulta ja punainen polvekenauha on paikallisesta kangaskaupasta.




Koristeeksi virkkasin pari kukkasta, joita laitoin vielä nuo napit piristämään.   
Pirpanalle saatan tehdä hameen ihan samaan tyyliin turkoosista pilkkukankaasta, joka on odotellut oikeaa vaatetta jo viime kesästä asti.

Toivottavasti päivänsankari tykkäsi hameestaan. :) Minusta tästä tuli ainakin ihan hauska erikoisine väriyhdistelmineen. 

psst. Ihan viime hetket käyttää postikuluttomuus hyväksi... :)


Pinkki Panda Pirpanalle



Ihan pikana nyt postaan teille tämän hupparin, jonka tein Hannan Kankaan pinkistä joustofroteesta. Taskuissa ja hupussa on JNY:n tähtitrikoota. Resori on muistaakseni Ikasyriltä. On tosi mukavan tuntuinen, koko on just passeli, ja tämä tuli oikeasti tarpeeseen! Pirpanalla ei ole oikein ollut tällaista hupparia, joka käy takkinakin vähän lämpimämmillä keleillä.



  
Kaavana on Ottobre 3/2012 Panda pienillä muutoksilla. Ensimmäistä kertaa laitoin neppareitakin, eikä mennyt ihan kitkattomasti, mutta onneksi mies putkipihteineen pelasti tilanteen. Hieman ovat vielä (korjausten jälkeenkin) nepparit vinksallaan, mutta kyllä tämä nyt on ihan kelvollinen. :) Näitä voisi tehdä lisääkin!

Muistakaas, että Hannan Kankaan postikuluttomuustarjous (tässä linkki edelliseen postaukseen, josta se löytyy) on voimassa vielä tämän illlan (siis sunnuntain 3.6.2012). Käykäähän ostoksilla, napsutinapsuti! ;)



lauantai 2. kesäkuuta 2012

Arvonnan tulokset ja ylläri!


"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen..."
 
 

 
Nyt arvoinkin voittajat aivan heti arvonta-ajan umpeuduttua, jotta saadaan onnekkaille voittajille pian tieto voitosta. Kaikille muillekin on luvassa mukava yllätys! Kannattaa siis lukea postaus aivan loppuun asti!


Arpoja tuli kaikkiaan aivan huikea määrä: 134 kappaletta! (Muutaman arvan jouduin hylkäämään, koska kommentoijaa ei löytynyt lukijapaneelista tai arvontaa ei ollutkaan linkitetty.) Uusia lukijoita ilmestyi blogiin aivan roppakaupalla. 

Listasin ja numeroin kaikki arvat Exceliin. 



Arvat leikkasin ja laitoin pussukkaan. 




Onnetar poimi voittaja-arvat.
Ja näin siinä kävi:


Ensimmäisen palkinnon, eli kaksi metriä Hannan Kankaan joustofroteeta, voitti 


Novella
  arvalla numero 69 ja kommentilla: ”Yhdellä arvalla mukana. :) Ja seuraavaksi lähden tutustumaan paremmin ihanaan blogiisi.” 19. toukokuuta 2012 10.07.


Toisen palkinnon, eli metrin Hannan Kankaan joustofroteeta, voitti 


Katja (Kissankulma-blogista)
 arvalla numero 67 ja kommentilla: ”Minä myös mukana ollaan kahdella arvalla :) ” 
19. toukokuuta 2012 9.28.

Palkinnon saa siis halutessaan vaihtaa NuppuNeulan tekemään teeppariin tai kesälaukkuun.

Ottakaahan voittajat, Novella ja Kissankulman Katja, yhteyttä sähköpostitse ( nuppuneula (at) gmail. com ) viikon sisällä, niin sovitaan yksityiskohdista. Kertokaa tietysti myös se, haluatteko kangasta vai NuppuNeulan ompeluksen. Jos voittajista ei viikon sisään kuulu, suoritan arvonnan uudelleen.

Jos onni ei tällä kertaa arvonnassa suosinut, ei kannata liikaa harmitella. Ihanaa joustofroteeta ja muita ihanuuksia pääsee kuitenkin ostamaan nettikaupasta.
Ja nyt seuraa se yllätys:

NuppuNeulan lukijat pääsevät tekemään ostoksensa Hannan Kankaan nettikaupasta
la 2.- su 3.6.2012 ilman postikuluja 
syöttämällä koodin NUPPUNEULA  aktivoi kampanjakoodi –kohtaan. Klikkaapa kauppaan tästä kuvasta ja mene hyville ostoksille! :)







NuppuNeula toivottaa kaikille lukijoilleen samalla oikein mukavaa kesää!