lauantai 23. maaliskuuta 2013

Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee...?




Project SaVaWay, eli melkein kuin Project Runway, pidettiin taas perjantai-iltana.
Suunnitelmia sai siis olla valmiina, mutta mitään leikattua tai valmista ei. Tällä kertaa haasteessa oli tarkennus, että mukana pitää olla valkoraitaista kangasta.
Tältä pohjalta minä lähdin koitokseen:
 
 
 
 

Kaikkia kankaita/tarvikkeita ei ollut pakko käyttää. Vasemmalla olevat kankaat tulivatkin käyttöön, mutta varmuudeksi mallailluun otetut  Majapuun ihanat raitaresorit jäivät tällä kertaa käyttämättä.
 
 
Aikaa oli nyt kaksi tuntia. Kello 21.00 alkoivat sakset viuhua. Kaikki oli valmisteltu; silitysrauta oli tuotu keittiöön ( = lähemmäksi ompelupistettä), koneissa oli oikeat langat...
Kiirettä piti, mutta sain kuin sainkin paidan määräajassa valmiiksi! Neljä minuuttia taisi jäädä käyttämättäkin. ;)
 
 
 
 
 

Jässikkä sai itselleen tiikeripaidan. Paidan kaava on se perinteinen More Grey (Ottobre 4/2011), mitäpä sitä hyväksi havaittua kaavaa vaihtamaan. Ruskea raitakangas on tilattu muistaakseni JNY:ltä Ruotsista, oranssiraitainen puuvillatrikoo ja ruskea resori ovat Hannan Kankaalta. Tiikeri on Selian ihanasta Puutarhapiilo-kankaasta.






Silitin Puutarhapiilon taakse liimaharsoa, leikkasin tiikerin irti ja sitten silitin sen etukappaleeseen. Sitten vielä applikoin kuvan kiinni. Ihan viimeinen vaihe, koko paidan kasauksen ja ompelun jälkeen, oli tiikerin maalaaminen kangasväreillä. Sekoitin oranssin värin keltaisesta ja punaisesta. Kivan elävä ja häilyväinen väri tulikin sillä tavalla. ;)
 
 
Puutarhapiilo on kuin ompelevan ihmisen värityskirja. Se on tosi monipuolinen! Niin kuin tästä huomaa, kangas taipuu hienosti niin poikienkin kuin tyttöjenkin vaatteisiin. 
Pirpanallekin olen jo tussaillut omaa Puutarhapiilopaitaa... ;)




11 kommenttia:

  1. Ihana idea. Tiikeri näyttää niin aidolta.

    VastaaPoista
  2. Tämä on tosi hieno! En olisi itse uskaltanut ottaa maalausurakkaa haasteeseen, mutta sinun tekemäsi on oikein onnistunut. :)

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä hieno! Ja hyvin väritetty. Luulin kuvasta ensin, että on valmis kuva kokonaan.

    VastaaPoista
  4. Tää on niin söpö! Ja tosiaan, mukavan eläväinen ja aito jälki :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun tuo tiikeri näyttää niin aidolta tuolla tavalla maalattuna (: hurjan hieno!

    VastaaPoista
  6. Komppaan, että hieno on. Puutarhapiilosta on kyllä niin moneksi, ja tämä on ihanasti yhdistelty :)

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)