sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kirahvia minilaneilla




Perjantaiaamuna kello 8.00 tartuin monen muun tavoin punaiseen postituspuussiin ja revin sen auki! Paketti oli poltellut pöydällä jo päiviä, mietityttänyt, arveluttanut, jännittänyt... Mitä siellä on?
 
Kyse oli tietysti Project SaVaWayn ylläripussukasta, joka tällä kertaa tilattiin Ikasyrilta.
Paketista paljastui PaaPiin suunnittelemaa, vihreää kirahvikangasta, joka on aivan unelmanpehmeää. Äkkiä piti laittaa pyykkikone laulamaan ja ryhtyä suunnittelemaan illan ompeluksia.
 
 
Tällä kertaa SaVaWay oli minulle vielä aivan erityinen. Olimme sopineet sadan kilometrin päässä asuvan ystäväni kanssa, että menen kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni hänen luokseen, jotta voimme pitää minilanit ja ommella haastetta porukalla. 
Ja miten mainio idea se olikin! Suosittelen kaikille, jotka asian vain mitenkään saisivat järjestymään. :) Yhdessä pyöriteltiin ideoita, ommeltiin vähän alkuillasta muutakin, ja kellon lyödessä yhdeksän, alkoivat sakset viuhua. 
Ensimmäinen tavoite oli tehdä Pirpanalle tunika.

 
 


 
 
 
Tämän tunikan sainkin määräajassa valmiiksi. Tai oikeastaan tuo rullapäärme jäi yliajalle, koska siinä välissä ryhdyin tekemään Jässikän paitaa.
(Ja pahoittelen, että kuvien värit ovat mitä ovat... En vain saanut oikeita sävyjä näkymään... Ensimmäisissä kuvissa sävyt ovat hailakat, viimeisessä vähän liiankin räikeät.)
 
 
 
 
 
 
 
Tunikan kaavana on taas Hoops (Ottobre 3/2012). Lisäsin ihan hitusen pituutta ja helmaan frillan. Vihreä kirahvikangas on siis Ikasyrilta, pinkki raitakangas Liandlon raitaa Ottobren myymälästä. Helman rullapäärmäys onnistui mainiosti. Jälkikäteen mietin, että se saattoi olla sen ansiota että frillasoiro on leikattu pystysuuntaan. Pinkki raitaresori on Majapuulta.
 
 
 
 
 
 
Halusin laittaa raitaresorin myös väärään suuntaan, jotta se toistaisi helman pystyraitaa. Hihoista tulikin aika hauskat. Toista hihaa koristaa ystävältä saatu nauhanpätkä, jotta sain toteutettua haasteen yllärimomentin: käytä ompeluksessa jotain ruskeaa.
 
 
Sen verran iso pala tuli haukattua, että ajattelin tehdä kankaasta myös Jässikälle paidan. Aika ei riittänyt alkuunkaan, mutta juuri saman vuorokauden puolella sain paidankin valmiiksi.
 
 
 
 
 
 
Jässikän paidassa kirahvin kaveriksi tuli mustavalkoista Liandlon raitaa.
Paidan kaava onkin tällä kertaa Sulo (Ottobre 3/2010). Kokeilin kaavaa ensimmäistä kertaa. Vaikuttaa hyvältä, vaikka paita ei ole vielä kokeiluun päässytkään.
 
 


 
 
Poika ihastui aikasemmassa haipaidassa olleeseen rintataskuun, ja tähänkin se tuntui passaavaan hyvin. Ei liene yllättävää, että hihoissa ja pääntiellä on Majapuun raitaresoria. :)
Tässä paidassa yllätysmomentin ruskea on niskassa olevassa Itse tehty -ompelumerkissä.
 
 
 
 
 


 
 
Tällaisissa kirahveissa lapset voivat nyt samistella.
 
Kiitos vielä kivasta SaVaWaystä moneen suuntaan, mutta tällä kertaa suurin kiitos kuuluu ihanalle ompeluystävälleni. Toivottavasti voidaan pian ottaa uusiksi. :)
 
 
 
 

7 kommenttia:

  1. Hienot vaatteet ompelit! Ja mikä mainio idea ommella ystävän kanssa, vaikka hieman kauempana asuisikin. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan raikkaat yhdistelmät ja nuo tunikan hihat on tosi kivat! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat samisteluvaatteet. Hyvin passaa raidat kirahvin kanssa. Ehkä seepra on kirahvin kaveri. ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan huippuidea pitää kahdestaan lanit! Kertakaikkiaan! :D Ja hienoja tuotoksia sait aikaan.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanat paidat (tai tytöllehän on tunika). Taas niin ihania yhdistelmiä ja muutenkin ihanat ideat <3

    VastaaPoista
  6. Raitaresorin käyttö noin päin on mainio idea ja sopii täydellisesti tunikaan. Ihan mahtava :-D kuinka tuo joustaa noin päin käytettynä?

    VastaaPoista
  7. Hirmuisesti kiitoksia kommenteista. :)

    PamPau, resori ei jousta paljoakaan noin päin, joten pitää jättää väljäksi. Kerran yritin laittaa pääntiellekin, mutta siinä se ei toiminut, joten purkuun & vaihtoon meni.

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)