lauantai 13. heinäkuuta 2013

Haastena ihanaa & tuttua Kalastajaa




Perjaintai-iltana huristeltiin taas SaVaWay-haasteen parissa. Tällä kertaa ylläripaketin takana oli Pehemiä. Aamukahdeksalta paketista paljastui Kalastajaa, pinkkiä Kalastajaa! Juurikin sitä samaa, josta juuri tein Pirpanalle käännettävän essumekon. Mutta eipä se haitannut, koska kangas on niin kivaa. Mielellään siitä teki toisenkin vaatteen. 
 
Lähtötilanteeksi otin tämän:
 
 
 
 
 
 

Ajattelin yhdistää Kalastajaan mustaa pallotrikoota ja Käpysen mustavalkoista siksakkia. Resoreiksi kaavailin mustaa tai raitaa, mutta lopulta päädyin kuitenkin kolmanteen vaihtoehtoon. Pitsivetoketju on Majapuulta.


Pitkällisen pohdinnan ja tunnin pitkäksi menneen ompeluajan jälkeen lopputulos oli tämä:
 
 
 
 
 
 
 Kaava on ihan oma sovellus, mikä kostautui siten, että tästä tuli varmasti monta kokoa liian suuri Pirpanalle. Toisaalta se voi olla hyväkin juttu, että jotain vaatteita on kaapissa odottamassakin. (Käyttövaatelaatikot meinaan pursuavat vaatteita...) Helmaan on ommeltu leveä kuminauha.







Vetoketjulla saa vähän pääntietä auki pukemista helpottamaan. Vetoketju jatkuu koristeena hupun reunaa ylös asti. Tämän vetoketjusysteemin kanssa sain aikaa kulumaan melkoisen paljon, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. :)








Kiitokset vielä Pehemiälle kivasta ylläripaketista! 

 
 
 

10 kommenttia:

  1. Sää ehdit jo blogatakin. Minä vasta haaveilen sen suuntaisesta.... Kivoja juttuja olet taas yhdistellyt. Hyvin sopivat yhteen.

    VastaaPoista
  2. Hieno! Ihanat kangasyhdistelmät taas :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis on! Ihanasti olet laittanut pitsivetoketjun päät jatkumaan hupun laelle saakka :)

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä hieno!! Tuo pitsivetoketjuidea on nerokas ja todella kaunis!

    VastaaPoista
  5. Tää on ihana, kivasti sopii noi kaikki kankaat yhteen. Ja hyvänmallinen!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Ittekin olin ihan täpinöissäni, kun ton pitsivetskari-idean keksin. :) Yhdistelykankaistakin oli ihan runsaudenpulaa, mutta kiva tuli näillä. Pirpana ei tosin mekkoa suostunut sovittamaankaan...

    VastaaPoista
  7. Onpas nätti ja mahtava idea tuo pistsivetskari laittaa noin! Tosi kivan näköinen. :)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten kiva! Ihanat kangasyhdistelmät ja hieno malli. Pitsivetskari kruunaa ihanasti!

    VastaaPoista
  9. Niin ihana ihanuus <3 ihanasti yhdistelty kankaita ja tuo pitsivetskari on ihana tässä <3

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)