tiistai 23. heinäkuuta 2013

Rusettikisu




Tummanpuhuva linja jatkuu. (Kuka arvaa miksi...? ;) )
  Tällä kertaa Pirpana saikin siis pinkin sijasta mustavalkoista!
 
 
 



Tämä kangasyhdistelmä on tuttu jo aikaisemmasta Oktonautti-paidasta. Piristin mustaa paitaa laatikossa kauan hautuneella silityskuvalla, jonka olen tilannut joskus Hanhelista. Siihen lisäsin vielä tyttömäiseksi lisäksi ihanan punaisen rusetin, jonka sain ystävältä.
 
 
 
 
 

Paidan kaavana on Papana (Ottobre 4/2010) tosi reiluilla saumanvaroilla ja pienillä muutoksilla. Raitakangas on Liandlon ja tähtikangas JNY:n. Raitaresori on tilattu Majapuulta.

Paita syntyi oikeastaan näiden hassujen pöksyjen kaveriksi:
 
 
 
 



Kesä tuntuu loppuvan ihan kesken, joten päätinkin muuntaa ufo-kasasta löytyneet, Jässikälle aiotut, mustat sortsit Pirpanan housuiksi. Sortsit oli leikattu 110 koossa Saimi-kaavalla (Ottobre 1/2009). Pätkäisin vielä hitusen lahkeesta pois ja leikkasin summassa lahkeisiin piiiitkät resorit, ja vyötärölle tietysti myös. Tuloksena olikin hauskat housut kokoa 92 käyttävälle Pirpanalle! :D
Musta joustis on Ikasyrilta ja raitaresori Majapuulta


Hienosti housut sopivat myös alkukesästä tehdyn (mutta bloggaamatta jääneen Hoops-teepparin kanssa.)







Ja mikä parasta: nämä kelpasivat, vaikka ne eivätkään olleet pinkkejä! (No joo, oikeastaan kelpaaminen ei ole väristä kiinni. Hyvinhän neidille tuntuu kaikki värit uppoavan. Lempiväriksi nimetään tosin aina vain se pinkki.)







Äiti ainakin tykkää kovasti!Neiti oli varsin söpö näky viipottaessaan näissä vaatteissa ja lörppäpipo päässään pitkin pihamaata.



7 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita taas kerran. Eipä ole tullutkaan mustavalkoista meidänkään tytölle tehtyä. Pitääkin joskus kokeilla, kun tämä setti on tosi kiva <3 Hoops paitakin on tosi kiva ;)

    VastaaPoista
  2. Mä oon tehny ennenkin mustavalkoisia, mutta tämä taitaa olla kuitenkin tummin käyttövaate. Tykkään kyllä kovasti näistäkin väreistä. Tää paita on varmasti sellainen, joka kävisi rusetista huolimatta myös pojalle..?

    VastaaPoista
  3. Raikas setti. Välillä on mukava pukea tyttöä muuhunkin kuin pinkkiin ja vaaleanpunaiseen.

    VastaaPoista
  4. tosi hieno setti, tykkään paljon mutta meidän neiti ei huolis päälle...

    VastaaPoista
  5. Tosi hauska lisä tuo rusetti kissalla! Kivat värit!

    VastaaPoista
  6. Uoea setti, mustavalkoinen toimii aina!

    VastaaPoista
  7. Hauska tuo valmis kissa! Luulin ensiksi, että on applikoitu :) Kivat vaatteet ja on se joskus mukavaa vaihtelua, kun saa lapselle muutakin vaatetta päälle kuin sitä peruspinkkiä!

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)