tiistai 9. heinäkuuta 2013

Salaisen ystävän kassi (osa III)




Salaisen vaateystävän kansikuvana oli eräs (kuulemma netistä löytynyt) kuva. Olisi ihan hauska kankaanakin, joku tuumasi. Ja siitä se ajatus sitten lähti.










Ylimääräisenä yllärinä päätin ommella homman järkkärinaiselle tämän kassin.






Kuva on piirretty koneelta paperille, paperilta ikkunaa vasten kankaalle ja sitten maalattu siveltimellä kangasväreillä (tai no, pinkki viiva on tehty tussilla).


Kassi on saksittu ihan summassa, lähinnä sen mukaan, miten kangas riitti. Ruutukangas on lasten isomamman vanhasta kesämekosta. Sisäpuolen sydänkangas on Finlaysonilta. Kuva on tehty valkoiselle lakanakankaalle, joka on jo kerran palvellut pöytäliinana häissämme.










 Takapuolelle jatkuu toinen punaisista polvekenauhoista. Tällä puolella ruudut menevät vähän sikin sokin, koska...








...halusin käyttää hyödyksi mekossa olleen taskun. Olkanauha on ommeltu mustasta puuvillakankaasta ja koristeeksi laitoin vielä punavalkoista sydännauhaa. Laukun suuaukolla on kuminauhalenkki ja mummilta peritty vanha nappi.









 Oikeastaanhan kassia voisi pitää myös näin, nurja puoli päällä. :)








Kiitos siis puuhanaisellemme tästä(kin) tempauksesta. Toki sieltä löytyisi valtava joukko naisia, jotka kaikki ansaitsisivat oman yllärinsä, mutta ihan kaikkeen ei aika riitä. :)








3 kommenttia:

  1. Ihana ajatus ja ihana kassi. Tuo kuva on niin suloinen!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kiva idea - ja ihana toteutus!

    VastaaPoista
  3. Ihana kassi ja ihana idea <3 Kuva on tosi kiva ;)

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)