keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesällä kokoon kursittua





Kesällä sain ommeltua jokusen paidan itselleni, mutta jostain syystä ei ole tullut niitä aiemmin vielä blogattua.
Inspiroiduin!-postauksessa vilahtikin jo tämä Siksakki-tunika:







Tunikan pohjana on käytetty Summer Basic -kaavaa (Ottobre 2/2013). Yritin muokata siihen vesiputouspääntietä, mutta tässä versiossa putous jäi melkoisen pieneksi puroksi. Asettuminenkaan ei käy aivan mallikkaasti. Yksi pieni yksityiskohta tunikassa kuitenkin on, josta erityisesti tykkään: olkasaumojen reikänauha.
Siksak-kangas Käpyseltä on myös tosi mieluista.


 


Anteeksi hämärä sovituskuva. Tämän ompeluksen tein kiireessä päivällä ennen illan konserttiin lähtöä ja kuvaaminen meinasi unohtua ihan kokonaan. Tunikan alla on musta toppi.
 






Tämä ompelus taas on vain tuunaus. Yläosa on edc:n paidasta, jonka katkaisin rinnan alta ja leikkasin hihat lyhyiksi. Nuo kivat rypytykset yläosassa olivat siis jo valmiina. Alaosa on kaverilta hamstratusta kankaasta. Poikkisaumassa on musta resori ja luonnonvalkoista pitsikumpparia.





Tällaiselta näyttää tuunauspilkkumekko (Kreikan taivaan alla).


 





Ensimmäinen tekemäni versio Summer Basicistä oli tämä. Kavensin kaavaa hieman ja oioin alhaalta pussituksen pois. Violetti pallokangas on varmaan joskus ostettu Hannan Kankaasta. Hihansuissa ja pääntiellä on Nappinjasta tilattua joustokanttia, tällä kertaa violettia siksakkia.







Tykkään kovasti paidan mallista, kunhan sen pussituksen oikoo pois. :)



 Viimeisenä (ja ehkä myös vähäisimpänä) vielä erään kesäpäivän "pikasurautus".
 





Toppiin on otettu vinkkiä Made for Apes -blogista. Malli on aika hauska, mutta toteutus ei ihan onnistunut. Rypytystä olisi saanut olla vähän enemmän ja niskalenkin olisi pitänyt olla lyhyempi. 
Luumunvärisen trikoon alkuperää en muista, mutta mätsäävä raitaresori on Majapuulta.






Tästäkin vielä sovituskuva. (Raidat menevät tässä hassusti vinksin vonksin, mutta ylemmässä tasokuvassa ne taitavat näkyä ihan normaalisti.)


Nyt taisivat tulla kaikki kesän itselle ommellut paidat ynnä muut esiteltyä. Lapsille ommeltuja kesävaatteitakin on vielä bloggaamatta. Jospa niitä sitten seuraavaksi, koska töiden alkaminen vie kovasti aikaa ompeluilta. Ja jotenkin tämä alkava syksy houkuttelee myös tarttumaan puikkoihin ja koukkuun. :)


 



4 kommenttia:

  1. Kivoja! Varsinkin tuo eka on ihan huippu!

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä tällainen kesäpäivitys vaatekaappiin :) Omannäköisiä ompeluksia jotka sopivat erinomaisesti sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Eka ois munkin lemppari, jos vaan tuo pääntie asettuisi paremmin. Pitänee kehitellä siihen joku korjaus.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja vaatteita olet itsellesi tehnyt. Ja ne vielä näyttävät tosi hyviltä päälläsi!

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)