sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Salainen graffiti!




Virtuaalisessa ompeluryhmässä toteutimme 
salainen paketti -vaihdon.
Itse sain paketin, josta paljastui mm. pala turkoosia collaria.
Paketti aiheuttikin melkoista päänvaivaa, kunnes lopulta idea alkoi kirkastua.

 





Pala riitti kuin riittikin Jässikän paitaan. Jotain jujua paitaan piti kuitenkin keksiä.
Tällä kertaa jujuksi ei tullutkaan applikointi vaan graffiti! Sanaksi halusin NERO.










Sainkin tähän apua koulun oppilaalta. Kiitos siis tästä graffitista, Myöhäs.

Harmaa kangas on turkoosin collarin alla. Suttasin harmaalle kankaalle ensin pohjaa kangasväreillä ja piirsin sitten graffitin - ensin kalkeeripaperilla ja sitten kangastussilla. Turkoosin kankaan leikkuureunat on tikattu jonkin matkan päästä reunaa ja kulutettu rispaantuneeksi.







Samaa tikkaus & raakareuna -tekniikkaa on käytetty myös hihoissa ja helmassa, joissa turkoosin collegen alta pilkottaa harmaa huolittelematon collari. Raglansaumojen päälle on ommeltu sekä etu- että takapuolelle mustaa reikänauhaa.
Pääntiellä on harmaata resoria, joka menee edestä vähän limittäin. Resori on myös leikattu taitteelta auki. Ajatuksena on, että sekin alkaisi pesun jälkeen vähän repsottaa.


Paidalle kaveriksi tekaisin myös housut:





Housut on tehty Saimi-kaavalla (Ottobre 1/2009). Housuihin on lisätty sivusaumat ja taskut.
Kangas on muistaakseni Hannan Kankaan velouria.






Taskuissa on JNY:n tähtikangasta. Resorin alkuperää en valitettavasti taaskaan muista.








Tällainen setti siitä siis tuli! Paaaaljon miettimistä ja suunnittelua (jossa hienona apuna oli Suvitus, kiitos!) tämä vaati, mutta taidan olla lopputulokseen ihan tyytyväinen. 
Ja kiitos tietysti myös salaiselle ystävälle, joka minulle tämän kankaan lähetti!




 

18 kommenttia:

  1. TYkkään kympillä! Tosi hieno toteutus ihan yksivärisestä kankaasta! :)
    Kiva nähdä "yksinkertaista" ja selkeää! Mahtis.

    VastaaPoista
  2. Tää on NIIN magee! <3 Mä haluun tälläsen kans! :D

    Ja kiitos, oli kyllä kiva olla suunnittelussa mukana! Tuntuu ku olis itekki melkein ommellu siinä samalla. :)

    VastaaPoista
  3. Johan tempaisit taas! Mahtava setti. Ihanan erilainen idea ja kivoja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti teille kaikille!
    Tää on aivan erilainen, kuin yleensä mun tekemät. Mut tuntuu tääkin kelpaavan Jässikälle, koska haluaa kuulemma laittaa nää heti huomenna hoitoon päälle. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavia ideoita ja toteutus! Sun blogiss riittää nerokkaita ideoita :D

    VastaaPoista
  6. Musta on kiva nähdä, että oot lähtenyt kokeilemaan uutta rohkeesti. :) Nuo yksyiskohdat on aika rouheet, just niinku pitääki tyyliin sopivasti.

    VastaaPoista
  7. Todella hieno ja omaperäinen toteutus!

    VastaaPoista
  8. Vaude!! Onhan taas ollu kekseliäs idea. Tosi upee :)

    VastaaPoista
  9. Ihan älyttömän mahtava paita! Kiva idea :)

    VastaaPoista
  10. Upea kokonaisuus! Hienoja yksityiskohtia olet keksinyt, uskon että moni poika laittaisi tuon paidan päälleen.

    VastaaPoista
  11. Upea idea ja hieno toteutus taas kerran. Nuppuneula, mä fanitan sua. :)

    VastaaPoista
  12. ooooh! kerrasaan mahtava graffiti-paita! housutkin sopii täydellisesti kaveriksi!

    VastaaPoista
  13. Tosi hieno setti ja tuo graffitti paita on mielettömän hieno ja tosi upeasti toteutettu kaikkine yksityiskohtineen !!!

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)