torstai 28. marraskuuta 2013

Pitsiä ja viirejä




Pikkujouluihin sonnustauduin lopulta aivan muihin vaatteisiin kuin edellisen postauksen pitsijakkuun. Mutta pitsiä pääsi päälle kuitenkin.







Tästä ideasta saan kiittää Suvitusta, kiitos! Hän linkitti minulle nettikaupan kuvan, jossa oli pitsihenkselit. Nämä on siis tuunattu tavallisista valkoisista henkseleistä Eurokankaasta ostetulla pitsillä. Pitsi on vain rypytetty ja ommeltu sitten kiinni henkseleihin.





Tässä näkyy vähän illan lookia. Illan teemana oli Movember.


Juhlapaikan koristukseksi ompelin myös kaksi viirinauhaa:







Viirit on tehty kaksipuolisina ja ommeltu yhteen mustalla kanttinauhalla. Tilkut ovat suurimmaksi osaksi tilkkulaatikon aarteita, mutta toinen viiksikangas (alarivissä vasemmalla) on tehty Tigerin leimasimella ja toinen ostettu Eurokankaasta.

 





Tässä viirit vielä kotosalla. Viiksiä on vain toisella puolella, joten käyttöä voi löytyä myös movemberin ulkopuolella.



1 kommentti:

  1. Kiva tuo viirinauha. Saispa itsekin ommeltua jonkun tuollaisen leikkihuoneeseen.

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)