keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulujuhliin




Kaiken kiireen keskellä sain ommeltua lapsille 
joulujuhlavaatteet.
 
 
 



 

Halusin tehdä vaatteista sillä tavalla käytännölliset, että niitä voisi pitää muutenkin kuin juhlissa.
Pirpanan liivarimekko on siis tehty trikoosta ja velourista. Jässikän trikoopaitaan on applikoitu kravatti.
 
 





Liivarin yläosa on saksittu jonkin kaavan mukaan. Yläosa on kokonaan vuoritettu trikoolla. Helmaosassa on Wexleriltä ostettua harmaata trikoota. Helmakappaleet on leikattu täyskelloina ja helmat on huoliteltu rullapäärmeellä.
 
 
 
 
Yläosaan kiinnitin kimaltevan silityskuvakoristeen, jonka olen ostanut Tiimarista. Jännityksellä odotan, miten se käyttäytyy pesussa. Tämän yläosan ompelu muistutti taas siitä, että jos jokin tuntuu liian helpolta, se ei voi olla totta/oikein... Yön tunteina vuorittaminen tuotti siis suuria ongelmia, mutta selvittiinpäs niistäkin lopulta.
 
 
 
 
 
 
 
Juhlaa varten tein liivarin päälle laitettavaksi irrallisen helmaosion. Siinä on rypyttynä organzaa. Rypytetty kaitale on ommeltu kiinni punaiseen satiiniin. Organza on kierrätettyä: se on palvellut aiemmin häissämme juhlapöytien kaitaliinana.
 
 
 
 
 
 
 


Organzan, ja etenkin tuon satiinin, ompelu oli aika tuskaista. Ihan heti en taida siihen hommaan enää ryhtyä...
 
 
 
 
 
 
 
 
Jässikän paita on tavallinen trikoopaita, mutta etukappaleelle on applikoitu kravatti. Kuviotrikoo on Musikantti-tirkoota Mussukoilta, raitatrikoo on ostettu joskus kirpparilta, musta trikoo taitaa olla Käpyseltä ja raitaresori Majapuulta.
 Paidan kaavana on Night Owl (Ottobre 6/2009).




Applikoituja kravattejahan on näkynyt blogeissa paljon. Tämä ei siis olekaan mitenkään omaperäinen idea, mutta oikein toimiva tuollaiselle viliskantille, joka ei meinaa pysyä hetkeäkään paikoillaan.
 
Takakappaleelle väritin pari kaulahuivia punaiseksi, jotta raitaresorien punainen ei näyttäisi takaa hassun yksinäiseltä.





Reippaat esiintyjät jaksoivat vielä poseeratakin. :)
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Onpa hyvä idea tuo irrallinen organzahame. Juhlamekkojen ystävänä tuo tekemäsi mekko miellyttää kovasti silmääni :)

    VastaaPoista
  2. No, on kyllä kivat vaatteet. Punainen antaa sopivasti sellaisen jouluvivahteen, mutta ei niin voimakkaasti, etteikö kamppeita voisi käyttää muulloinkin.

    VastaaPoista
  3. Wautsi, nää on tosi kivat! Tuo mekko varsinkin on aivan ♥ Meillä olikin lapsilla aika samansävyiset joulujuhlatamineet ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos!
    Krista, rehellisyyden nimissä irtohelmassa on vielä tuotekehittelyn varaa, koska se meinasi illan kuluessa valua alaspäin ja sitten alta (vyötäröltä) näkyi vähän tuo harmaa trikoohelma (kuten mama moon varmasti huomasikin). Tosi ihanat oli muuten teijän jätkän vaatteet, mama moon! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienot juhlavaatteet! Mekko on ihana :)

    VastaaPoista
  6. Oih miten kivat juhlavaatteet! Kaikki yksityiskohdat niin tarkkaan mietittyjä <3

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)