lauantai 30. maaliskuuta 2013

Nuppupeitto rokkaa!




Jo kolmas perjantai-ilta peräkkäin hujahti rattoisasti ompeluhaasteen parissa. Tällä kertaa Project SaVaWayn haasteen aiheena oli "ompele jotain puuvillasta / joustamattomasta kankaasta". Aikaa oli taas kaksi tuntia.
 
Tällä kertaa valmistautuminen ja suunnittelu jäi niin viime tippaan, että päätin vasta hitusen yli yhdeksän, mitä ylipäätään ryhdyn tekemään.
 
 
 


Tällä kertaa projektikseni valikoitui nuppupeiton tekeminen. Näitähän olen tehnyt ennenkin, mutta aikaa on aina hujahtanut huomattavasti enemmän kuin kaksi tuntia. Enkä onnistunut parissa tunnissa peittoa tälläkään kertaa ihan valmiiksi saamaan. Yliajalle jäivät merkin uudelleenompelu, kappaleiden yhdistaminen ja tikkaukset.





Tässä peitossa ei olekaan ihan tyypillisiä, hempeitä nuppupeittovärejä ja kuoseja. Vakiolukijat varmasti ovat huomanneetkin, että nämä värit ovat olleet lähiaikoina kovasti minulla käytössä. Miksei siis nuppupeitossakin? Syntyyhän niitä rokkivauvojakin. ;) Vai onko tämä teistä liian levoton / villi?
 
Tilkkuilussa olen taas käyttänyt pikakolmio-tekniikkaa. Sillä syntyy todella hauskoja tilkkuja ja kuvioita. Päällisen tilkut ovat tilkkulaatikosta ja isomamman kesähameesta. Taustan sydänkangas on Finlaysonilta. Täytteenä on taas Wexlerin lahjoittamaa fleeceä.
 
 
 
 

Hieman tämä tilkkuilu on vielä hakusessa, koska saumat eivät millään meinaa mennä aivan kohdilleen. Ongelma korostuu, kun tekee tikkauksia saumoja myöten. Pitäisi kai jotenkin oppia ennakoimaan, miten paljon ompelukone vetää alempaa kangasta syöttäjällä ylempää enemmän (tai jotain...?).
 




Takapuolelta peitto näyttää tältä.
 
 
Toinenkin puuvillainen idea jäi mieleen kytemään... Saas nähdä, milloin sen ehtisin toteuttaa. ;)
 
 
 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Punainen Piilo ja Marianne-hame




Tätä ihanaa Selian Puutarhapiilo-kangasta vilahtelee näkyviin nyt vähän joka blogista. 
Minäkin muutama päivä sitten värittelin yhden version. Tässä pääosassa ovat taas yksiksi lemppariväreiksi muodostuneet punainen, musta ja valkoinen.
Tässä paita etupuolelta. Kukkia väritin punaisella kangastussilla. Punaisen pallokankaan ja resorin alkuperää en enää muista, mutta raidallinen resori (jota tässä olen käyttänyt ihan väärään langansuuntaan leikattuna) on Majapuulta.
Paidan kaavana on Hoops (Ottobre 3/2012). Pidensin helmaa hiukan. Yritin leikata paidan reiluin saumavaroin, mutta siitä tuli silti hieman liian piukka... Hetken tämä voi Pirpanalle mahtua, mutta ei kauan.





Takaa löytyy myös tiikeri kurkkimasta.

Rintapieleen virkkasin (taas) punaisen kukan ja laitoin napin keskustaksi. 


Tällä kertaa sain samoin tein tehtyä myös alaosan paidalle kaveriksi. 
Tämä on tällainen Marianne-karkki -hame. :)
Tässä on siis vain kaksi suikaletta, vähän rypytystä ja kumpparivyötärö. Raitakangas on Marimekon ohutta trikoota. Kumppari (paikallisen liikkeen poistomyynnistä) on siitä hauskaa, että siinä kulkee samassa myös kiristysnyöri. Kunhan löydän sopivat punaiset helmet, voin katkaista nyörit ja laittaa helmet päihin.

Kissa-asu pikatuunauksena





Lasten leikkejä varten olin jo pitkään suunnitellut kissa-asua.
Parhaat päivänsä nähneestä omasta hupparistani tein tänään pikaisesti saksimalla Pirpanalle kissa-asun. Tänään asu tulikin tarpeeseen, koska kävimme virpomisreissulla.
 
 
 
 

Ja näin se kävi: 
 
 
 
 
Vaihe 1 ^:  lattialle rikkinäinen ostohuppari, kokoa S.
 
 
 
Vaihe 2 ^:  saksimista. 
 
Vaihe 3: Vähän ompelua: Sivusaumat kiinni, hihoihin vielä vähän leikkausta (harmaat viivat) ja kiinnitys, hiharesorista leikattujen korvien ompelu saumaa ja kiinnitys huppuun, hännän yhden sauman ompelu ja kiinnitys. (Häntä lipsahti vähän liian ylös, mutta ei se vauhtia haitannut.) Niskaan ompelin leveän kumpparinpätkän lisäämään istuvuutta ja hihansuihin kujat kumppareille. Kumppareiden pujotus hihansuihin. 
 
 
 

Vaihe 4 ^: Valmis!

Tämä kävi nyt siis hienosti virpomisasuksi ja lienee kelpaa myöhemmin leikkeihinkin. :)
 
 
 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee...?




Project SaVaWay, eli melkein kuin Project Runway, pidettiin taas perjantai-iltana.
Suunnitelmia sai siis olla valmiina, mutta mitään leikattua tai valmista ei. Tällä kertaa haasteessa oli tarkennus, että mukana pitää olla valkoraitaista kangasta.
Tältä pohjalta minä lähdin koitokseen:
 
 
 
 

Kaikkia kankaita/tarvikkeita ei ollut pakko käyttää. Vasemmalla olevat kankaat tulivatkin käyttöön, mutta varmuudeksi mallailluun otetut  Majapuun ihanat raitaresorit jäivät tällä kertaa käyttämättä.
 
 
Aikaa oli nyt kaksi tuntia. Kello 21.00 alkoivat sakset viuhua. Kaikki oli valmisteltu; silitysrauta oli tuotu keittiöön ( = lähemmäksi ompelupistettä), koneissa oli oikeat langat...
Kiirettä piti, mutta sain kuin sainkin paidan määräajassa valmiiksi! Neljä minuuttia taisi jäädä käyttämättäkin. ;)
 
 
 
 
 

Jässikkä sai itselleen tiikeripaidan. Paidan kaava on se perinteinen More Grey (Ottobre 4/2011), mitäpä sitä hyväksi havaittua kaavaa vaihtamaan. Ruskea raitakangas on tilattu muistaakseni JNY:ltä Ruotsista, oranssiraitainen puuvillatrikoo ja ruskea resori ovat Hannan Kankaalta. Tiikeri on Selian ihanasta Puutarhapiilo-kankaasta.






Silitin Puutarhapiilon taakse liimaharsoa, leikkasin tiikerin irti ja sitten silitin sen etukappaleeseen. Sitten vielä applikoin kuvan kiinni. Ihan viimeinen vaihe, koko paidan kasauksen ja ompelun jälkeen, oli tiikerin maalaaminen kangasväreillä. Sekoitin oranssin värin keltaisesta ja punaisesta. Kivan elävä ja häilyväinen väri tulikin sillä tavalla. ;)
 
 
Puutarhapiilo on kuin ompelevan ihmisen värityskirja. Se on tosi monipuolinen! Niin kuin tästä huomaa, kangas taipuu hienosti niin poikienkin kuin tyttöjenkin vaatteisiin. 
Pirpanallekin olen jo tussaillut omaa Puutarhapiilopaitaa... ;)




keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

UFOista Tähtisetti



UFOt.
 Ne mokomat riippujaiset, roikkujaiset. Ne unohtuvat tai ne halutaan unohtaa. 
Ne hautautuvat kangaspinojen, kaavojen ja muiden ompelusten alle. 
Ne saavat aina väistyä (muka) tärkeämpien töiden tieltä.
 
Nyt viimein nämä ufot (un-finished-objects) saivat kyytiä ja tein ne lopultakin valmiiksi.
 
 
 
 
 



Nämä farkkuleggarit ja huppari olivat seisoneet leikattujen pinossa jo pitkään. Hupparia olin tehnyt aiemmin aina sauman silloin, toisen tällöin. Eilen näin kuitenkin Surinan pauloissa -blogissa samalla kaavalla tehdyt farkkuleggarit, mistä sain kimmokkeen näiden ompeluun.
 
 
 
 

Leikkasin lahkeet hieman lyhyempinä, koska ajattelin niiden olevan aivan liian pitkät (vaikka ne onkin tarkoitus kääntää). No, olisi ne voinut jättää pidemmiksikin. :) Näitä voi muuten kesällä käyttää kivasti myös capripituiseksi käännettynä.




Farkkuleggarit, vai jegginssitkö nämä nyt sitten ovat, on tehty Superstrech jeggins -kaavalla (Ottobre 4/2011). Kaava on muuten oikein hyvä meidän hoikalle Pirpanalle, mutta vaippapyllylle takaosa jää vähän matalaksi. Kangas on Hannan Kankaalta. Siellä väriksi on sanottu pinkki, mutta mielestäni tämä on ennemminkin koralli tai lohenpunainen.
 
 
 

Malli on siitä hauska ja helppo, että etutaskut ja monet muut yksityiskohdat on tehty vain tikkaamalla. Eteen laitoin vielä yksityiskohdaksi napin.
 
 
 
 

Takataskut ovat kuitenkin ihan oikeat taskut. :) Parantamisen varaa jäi vielä vyötärökumpparissa - se olisi saanut olla vähän tiukempi.
 
 
Jegginssit kaipasivat seurakseen hupparin. Tarkoitus oli ensin tehdä tästä oikein reilu kooltaan, mutta tulikin sitten ihan sopiva. ;)
 



 
Hupparin kaavan pohjana on Night Owl (Ottobre 6/2009), huppu on Panda-hupparista (Ottobre 3/2012). Kankaan olen saanut joskus ystävältäni. Valkoinen resori on paikallisesta, hupun valkoinen trikoo on Royal-tuotteelta.
 
 
 
 
 
 

Hupparin rintapieleen ja selkään applikoin tähdet joustofarkkukankaasta.
 
 


 Luulin jo homman olevan valmis, kunnes törmäsin kangaskasaa tonkiessani vielä yhteen ufoon, jonka olin jo aivan unohtanut. Olin leikannut samoista kankaista myös tämän lippiksen. Lippis on tehty taas Unikuun-blogin käännettävän trikoolippiksen ohjeella.


Lopulta koko setti oli siis valmis!
 



 
Sitten vielä vähän sovittelua. Sovituskuvat ehdin ottaa ennen lippis-ufon löytymistä.
 








Käytännöllisyyttä voi toki epäillä, koska valkoiset resorit pienen lapsen vaatteessa eivät välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu.
Mutta aika söpö setti silti, eikös. :)
 
 
 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mini-Bubble Tapetilla




Arvontavoitoksi lupasin ompelemani vaatteen Majapuun Tapetti-kankaasta. Voittaja ilmottautui nopeasti. Toiveena oli kesäinen mekko koossa 86, taskujakin haikailtiin. Arvontavoiton saava pikkuneiti pitää myös eläimistä. 


 
 
 
 
 Tapetti sopii niin mainiosti monen värin kanssa, joten tällä kertaa yhdistin turkoosiin kankaaseen mustaa ja punaista. Toimii, ainakin minun mielestäni!
Mekon saaja tykkää kuulemma kovasti leppiksistä. Tämän leppäkertun kuvan löysin netistä. Applikaation tilkut ovat joustista, trikoota ja velouria. Niskassa on taas merkkinä pieni nauhanpätkä, jossa vipeltää myös pikkuinen leppis.



 Monelle mieleenpainuvimpia ompeluksiani ovat olleet mini-Bubblet. Toive istui Bubblen kanssa niin hyvin yksiin, että päätin toteuttaa ensimmäistä kertaa mini-Bubblen trikoosta.
 
 
 


Tämä lasten Bubble on siis oma kehitelmäni aikuisten Bubble Pocketin pohjalta. 
Tällä kertaa en tehnyt nipsuolkaimia, vaan tuollaiset tavallisen liivarin olkaimet. 


 
 
Takana ei ole mitään ihmeellisyyksiä, mutta pääseepä kaunis kangas ainakin esille. :)
 
 
 
 
Taskunsuihin virkkasin koristeeksi punaiset kukkaset. Keskustaksi on ommeltu pieni, musta nappi. Näihin taskuihin voi pikkuneiti keräillä monet aarteet, tilaa on. ;)
 
 
Sitten vielä muistutus, että tätä turkoosia Tapetti-kangasta saavat NuppuNeulan lukijat vielä tänään, ma 18.3. 2013, 
 -20% hintaan alekoodilla, joka löytyy arvontapostauksen (täällä) lopusta! 
 
 
 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ei ihan Muodin huipulle




Ensimmäinen Project Runway (Muodin huipulle) -tyyppinen haaste järjestettiin netin ompeluryhmässä perjantaina. Tarkoitus oli saada puolentoista tunnin aikana valmista, mutta arvasin kyllä, että ihan en siihen pysty venymään.
"Pienen" lisäajan jälkeen sain kuitenkin aikaiseksi tällaisen:
 
 
 
 

Aikaisemmin kokeilin lepakkohihapaidan tekemistä ostopaidan pohjalta. Se harjoituskappale toimi nyt tämän saksimisen pohjana. Hieman sitäkin vielä muokkasin.
 
 
 
 

Raitakangas on ostettu Lahdesta Wexleriltä. Se on aika ohutta ja venyvää - eli melkoisen haastavaa ommeltavaa. Hirmuisen pitkä aika haasteessakin tuhlaantui siihen, että yritin asetella kangasta kohdilleen leikkuuta varten.  Helmassa ja pääntiellä on mustaa resoria.
 




Paidan juttu on kuitenkin varmasti tuo olkasaumoissa kulkeva reikänauha, jonka ostin myös Wexleriltä. Kuten kuvista voi huomata, se meinaa joissakin kohdilla hieman vedellä kangasta ruttuun, vaikka kiireessä silitinkin alle tukikangassoirot. Aivan eivät olleet aivot mukana hommassa, koska ompelujärjestykseni oli aivan väärä. Tämä olisi käynyt niin paljon helpommin, jos olisin tehnyt sen silloin kun piti. Mutta se kiire, kiire... ;)
 
 
Ja sitten se haastavin osuus, eli sovituskuva. 
Tältä tämä sitten näyttää päällä.
 
 
 

Haaste oli aivan mainio juttu! Vaikka en itse tuollaisessa ajassa saakaan valmista, pistää haaste kuitenkin mukavasti vipinää töppösiin.
 
 
ps. Muistakaas, että Majapuun Tapetti-kankaan ale on vielä pari päivää (18.3. asti) voimassa. 
Tarkemmat ohjeet löytyvät edellisestä postauksesta (täältä).
 
 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Arvontatulokset ja etu lukijoille




"Nyt arvontalaulu raikaa,
on arvonnan aika..."
 
 
 
 

 
 
Arpoja tuli melkoinen määrä. Kiitos aktiivisuudesta. 
Käytin arvonnassa perinteistä lappusysteemiä, koska ne, jotka olivat uskaltautuneet valitsemaan palkintovaihtoehdoksi NuppuNeulan ompeluksen, pääsivät onnettaren hylätessä vielä tavoittelemaan muitakin palkintoja. 
 
Ja tässä vaiheessa jo vihjaan, että kannattaa lukea postaus loppuun asti.
Mutta nyt, sen pidemmittä puheitta, itse asiaan.
 
 
 
 
Synttärihuppuliivarin voittaa 
 
 
 


Yllätysvieras
 
kommentillaan:

Blogger yllätysvieras sanoi...
 Mieleenpainuvin ompeluksesi on ehdottomasti minulle ollut se puna-valkoinen mini pubble, sen huolisin meille koska tahansa! Arvontaan osallistun yhdellä arvalla ja tuo ompelemasi synttärimekko sattuisi meille kun nenä päähän, sillä tyttö täyttää huhtikuun alussa vuoden! Ainut ongelma tuossa olisi, että tämä äiti joutuisi koville, että saadaan tytön kaksoisveljelle jotain yhtä kivaa ylle synttäreiksi! Jos voitto kolahtaa, en toki suinkaan harmistuisi lahjakorteistakaan :) 3. maaliskuuta 2013 20.19




NuppuNeulan tekemän ompeluksen Majapuun Tapetti-kankaasta voittaa
 
 
 
 
 
 
Heidi (Muru & Murmelista) 
kommentillaan: 
 
Blogger Heidi sanoi...
No niin. Jos nyt vihdoin. Mä en tiedä osaanko mä valita mieleenpainuvinta :D Pitsinen rokkimekko, kisububble, kössi, totoro, se sun huppari, fiftarimekko... Ja mitä vielä! Mutta olkoon rokkimekko se mieleenpäinuvin nyt :) Onnea ja ompelun iloa myös vuosiksi eteenpäin <3 (Kahdella mukana!) 11. maaliskuuta 2013 18.53

 
 
Metrin (1 m) valinnaista kangasta Ikasyrilta voittaa
 
 
  
 
 
 
 
 
Noranda
 
kommentillaan:
 
Blogger Noranda sanoi...Onnea! Voi miten huiput palkinnot on jaossa :) Yhdellä arvalla mukana lahjakorttia tavoittelisin. Ensimmäiseksi sinun ihanista ompeluksista tuli mieleen Miauuuu! postauksen mini-bubble :) 3. maaliskuuta 2013 17.59
 
 
 
Ja Hannan Kankaan 30 €:n lahjakortin voittaa
 
 
  
 
 
 
 
Rouva Routa
 
kommentillaan:
 
Blogger Rouva Routa sanoi...
Kahdella arvalla lähden arvontaan mukaan, palkinnoista 1. ja 2. vaihtoehto olisi minulle mieleen! =) Nuo applikaatiot on ihania kaikenkaikkiaan, tykkään niitä itsekin näpertää. Ja iso kiitos kuuluu myös sinulle siitä että sinun rohkaisemana aloitin oman blogin kirjoittaminen reilu puoli vuotta sitten. =)  3. maaliskuuta 2013 22.39
 
 
 
 
Pyydän voittajia ottamaan yhteyttä viikon kuuluessa sähköpostiini
nuppuneula ät gmail . com
Mikäli voittaja ei ilmottaudu ajoissa, arvon palkinnon saajaksi jonkun uuden onnellisen. 
 
 
Mutta eipä tässä vielä kaikki!  Vaikka onnetar ei olisikaan nyt ollut suosiollinen, on kaikille tarjolla jotain ylläriä. Lohdutuspalkinnoksi  Majapuu tarjoaa hienon edun tuohon ihanaan 
Tapetti-kankaaseen.
 
 
 
 
 

Koodilla NUPPUNEULANLUKIJAT (isoilla kirjaimilla kirjoitettuna) saatte
 -20%  tapettiprinttitrikoosta.
Etu on voimassa ajalla: 16.03.2013 - 18.03.2013.
Alekoodilla saa 20% alennuksen tuosta tapettiprinttikuosisesta trikoosta, ei minimiostorajoitusta tmv. eli voi tilata niin usein kuin haluaa tuon tarjousjakson aikana. Alennuksen sää käyttöönsä kun tilatessaan Majapuun verkkokaupasta kirjoittaa koodin kassalla kenttään aktivoi koodi ja painaa sen jälkeen painiketta lunasta. Jos koodi ei toimi tai tulee muita ongelmia, niin ottakaa yhteyttä sähköpostitse: majapuushop@gmail.com
 
 
NuppuNeula toivottaa kaikille mukavia shoppailuhetkiä.
Klikkaa ostoksille TÄSTÄ
 
Ja toivottavasti viihdytte blogini parissa jatkossakin. :)