torstai 28. marraskuuta 2013

Pitsiä ja viirejä




Pikkujouluihin sonnustauduin lopulta aivan muihin vaatteisiin kuin edellisen postauksen pitsijakkuun. Mutta pitsiä pääsi päälle kuitenkin.







Tästä ideasta saan kiittää Suvitusta, kiitos! Hän linkitti minulle nettikaupan kuvan, jossa oli pitsihenkselit. Nämä on siis tuunattu tavallisista valkoisista henkseleistä Eurokankaasta ostetulla pitsillä. Pitsi on vain rypytetty ja ommeltu sitten kiinni henkseleihin.





Tässä näkyy vähän illan lookia. Illan teemana oli Movember.


Juhlapaikan koristukseksi ompelin myös kaksi viirinauhaa:







Viirit on tehty kaksipuolisina ja ommeltu yhteen mustalla kanttinauhalla. Tilkut ovat suurimmaksi osaksi tilkkulaatikon aarteita, mutta toinen viiksikangas (alarivissä vasemmalla) on tehty Tigerin leimasimella ja toinen ostettu Eurokankaasta.

 





Tässä viirit vielä kotosalla. Viiksiä on vain toisella puolella, joten käyttöä voi löytyä myös movemberin ulkopuolella.



lauantai 9. marraskuuta 2013

Pitsijakku




Perjantain SaVaWay-haasteena oli ommella jotain "hottista" itselle. 
En tiedä, tuliko tästä kuitenkin vähän tätimäinen...?







Pitsijakku on ommeltu kokonaan joustavasta pitsikankaasta, jonka ostin Wexleriltä.
Jakku on leikattu Linnelin Make It Work -kaavan pohjalta, mutta kaarevien etukappaleiden (ja vähän takakappaleenkin) mallia on otettu eräästä Heidi&Finn -kaavasta. Leikkelin... kokeilin.. ja leikkelin vähän lisää. 






 Lopulliseen malliin olen ihan tyytyväinen, mutta tätä voisi kokeilla myös lyhyempänä mallina. 
(Ja Pirpanalle pitää tehdä tällä mallilla neuletakki!)
Varsinaista kiinnityssysteemiä en tähän vielä tehnyt. Irrallinen koristesolki tms. toimii myös ihan hyvin. Jospa tällä yhden pikkujoulut pärjäisi...?



lauantai 2. marraskuuta 2013

On aika olla Rrrehti Rrritari!




"Äiti, mä haluan olla (Halloweenina) taikuri!
 Eikun supersankari!
Eikun ritari! Äiti, nyt tee se kilpi valmiiksi!"
Ja äitihän teki.

 Meillä yksi suosikkiohjelmista on  Ritari Mikke.
Viime vapuksi tein jo tuon haarniskan ja kypärän. Niissä päämateriaalina on farkkukangas. Haarniskaliivin toinen puoli on Finlaysonin harmaata kangasta, jonka ajattelin sopivan myös käyttöpuoleksi. "Mut ei sillon kukaan nää, et mä oon Mikke!" Aivan... ajattelinpa tyhmästi...
Liiviin on applikoitu trikoosta vaakuna.



 Kypärä on tehty periaatteessa lippiksen kaavalla. Taakse tein pienen lipan, vähän samaan tyyliin kuin Mikenkin kypärässä on. Silmikko on ylös - alas liikuteltavissa. Sivuissa on siis nepparit, jotka toimivat saranoina. Keskellä on tarranauhaa, jolla silmikon saa "lukittua" sopivalle kohdalle. Ja kypärään kuuluu tietysti myös punainen sulka.


Kilven tekemistä pähkäilin pitkään. Lopulta sain koottua tarvikkeet, joista sai tarpeeksi jämäkän kilven.



Sisimpänä kilvessä on pala istuinalustaa, joka on laitettu kovikehuovasta ommeltuun taskuun.
Päällimmäinen tasku on ommeltu trikoosta ja farkusta. Kuvat on applikoitu trikoosta ja collarista.




  Kilven takapuoli on farkkua. Takana on myös farkusta ommeltu kahva, 
josta pystyy pitämään hyvin kiinni. Etupuolella kilven reunustalla kulkee kangaskaupan verho-osastolta ostettu koristenauha.
Ja kyllä tämä oli mieluinen!




Meillä onkin lähipäivinä näkynyt aika usein tämä
rehti ritari Mikke!