perjantai 27. joulukuuta 2013

Pikatimantit




Illan yllätyksellisenä ompeluhaasteena
oli weiwata jotain timanttista.
 Tässä pikahaasteesta pikapostaus. 
 



 
 
 
Silitysarkit huutelivat kaapista houkutellen kokeilemaan. Tämä olisi ollut juuri sopiva haaste tehdä jotain bling blingiä. Käytäntö ajoi kuitenkin kokeilunhalun ohi.
 
 
Ompelupöydän kätköistä löytyivät joulusiivouksessa myös
vaaleanpuna-valkoiset harlekiinileggarit. Niille minun on pitänyt tehdä yläosa jo vaikka kuinka kauan. Harlekiinikangasta sain vaihtarina ystävältäni. Otin silloin mukaani myös tilkkuja, koska ajatukseni oli käyttää niitä tunikassa alikeompelussa. Alunperin ajatus oli tehdä aukoista salmiakin muotoisia, mutta ystäväni ehdotti eilen muodoksi timanttia. Ja nyt tulikin sopiva tilaisuus toimia juuri niin!
 
 
 
 
 
 


Alikeompelu vaihtui kiireessä applikointiin. Palat on tikattu kiinni suoralla ompeleella.
Kaula-aukkoon yritin laittaa tereeksi pitsikumpparia, mutta kovin nätti siitä ei tullut...
Paita on tehty Night Owl -kaavan (Ottobre 6/2009) pohjalta helmaa leventäen. Leggareiden kaavaa en enää muista.
 
Sitten vain toivotaan, että Pirpana kelpuuttaa nämä päälleen, eikä kommenttina ole (niin kuin edellisen setin kanssa): "En halua! Liian ahtaat!"
 
 
 

torstai 26. joulukuuta 2013

HAU are you?



Ompelupöytää jouluksi siivotessani löysin kasojen alta pari valmista vaatetta, jotka olin ommellut jo joskus syksyllä.
 
 
 
 

Tarkoitukseni oli ommella ihan vain perusvaatetta.
 Paidan ainut juju onkin tässä silityskuvassa (Fabriinasta) ja 
kangastusseilla tehdyssä tekstissä. 
 
 





Kaavaa en enää muista, mutta kangas on Liandlon raitaa Ottobrelta. Raitaresori on Majapuulta.


Valmiina oli myös tämä liivari, joka on tehty Verson puodin Muistosta. 
 
 
 
 
 
 
 
Muistaisin tämän olevan melko vapaalla kädellä saksittu. Tässä liivarissa ei ole kikan kikkaa. Ei edes taskuja. Ei edes virkattua kukkaa. 
Ajatuksena oli, että tätä olisi mahdollisimman helppo yhdistellä eri paitojen, sukkisten ja leggareitten kanssa. 
 
 
 
 
 


Esimerkiksi näin. Tänne alle sitten vaikka pinkit sukkikset. 
Punaisen kanssa liivari sopisi varmasti myös hyvin...?
 
Paidalle surautin (juu, tänään onnistui sekin, vaikka se onkin yleensä aivan mahdoton verbi toteuttaa) kaveriksi tällaiset pökät.
 
 
 
 
 

Siivouksen yhteydessä ufo-laatikosta löytyivät Jässikälle leikotut sortsit. Eiväthän ne enää pojalle mahtuisi, joten tein niistä nyt Pirpanalle housut, joissa on pitkät resorit lahkeissa. (Aivan kuten aiemmin tein mustille, leikotuille sortseillekin.) College taitaa olla aikoja sitten ostettu Kestovaippakaupasta.






Nämä peruspökät sopivat Hau-paidan kanssa hyvin yhteen. Ja kuten tarkoitus näissäkin oli: näitä on helppo yhdistellä muihinkin paitoihin.
 
(Tässä on tosin pari muttaa... 1. En ole aivan varma, mahtuvatko housut Pirpanalle. 2. Ruskea väri ei oikein enää kuulu lemppareihini, jotenkin retrovärit eivät enää oikein iske, eikä Pirpanan vaatevarastosta löydy kovin paljon vaatteita niissä väreissä...)
 




Tällainen kokonaisuus siis tällä kertaa.
Jospa loman aikana saisin vielä jotain muutakin aikaiseksi...
 
 
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulujuhliin




Kaiken kiireen keskellä sain ommeltua lapsille 
joulujuhlavaatteet.
 
 
 



 

Halusin tehdä vaatteista sillä tavalla käytännölliset, että niitä voisi pitää muutenkin kuin juhlissa.
Pirpanan liivarimekko on siis tehty trikoosta ja velourista. Jässikän trikoopaitaan on applikoitu kravatti.
 
 





Liivarin yläosa on saksittu jonkin kaavan mukaan. Yläosa on kokonaan vuoritettu trikoolla. Helmaosassa on Wexleriltä ostettua harmaata trikoota. Helmakappaleet on leikattu täyskelloina ja helmat on huoliteltu rullapäärmeellä.
 
 
 
 
Yläosaan kiinnitin kimaltevan silityskuvakoristeen, jonka olen ostanut Tiimarista. Jännityksellä odotan, miten se käyttäytyy pesussa. Tämän yläosan ompelu muistutti taas siitä, että jos jokin tuntuu liian helpolta, se ei voi olla totta/oikein... Yön tunteina vuorittaminen tuotti siis suuria ongelmia, mutta selvittiinpäs niistäkin lopulta.
 
 
 
 
 
 
 
Juhlaa varten tein liivarin päälle laitettavaksi irrallisen helmaosion. Siinä on rypyttynä organzaa. Rypytetty kaitale on ommeltu kiinni punaiseen satiiniin. Organza on kierrätettyä: se on palvellut aiemmin häissämme juhlapöytien kaitaliinana.
 
 
 
 
 
 
 


Organzan, ja etenkin tuon satiinin, ompelu oli aika tuskaista. Ihan heti en taida siihen hommaan enää ryhtyä...
 
 
 
 
 
 
 
 
Jässikän paita on tavallinen trikoopaita, mutta etukappaleelle on applikoitu kravatti. Kuviotrikoo on Musikantti-tirkoota Mussukoilta, raitatrikoo on ostettu joskus kirpparilta, musta trikoo taitaa olla Käpyseltä ja raitaresori Majapuulta.
 Paidan kaavana on Night Owl (Ottobre 6/2009).




Applikoituja kravattejahan on näkynyt blogeissa paljon. Tämä ei siis olekaan mitenkään omaperäinen idea, mutta oikein toimiva tuollaiselle viliskantille, joka ei meinaa pysyä hetkeäkään paikoillaan.
 
Takakappaleelle väritin pari kaulahuivia punaiseksi, jotta raitaresorien punainen ei näyttäisi takaa hassun yksinäiseltä.





Reippaat esiintyjät jaksoivat vielä poseeratakin. :)
 
 
 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Suomen suurin joululahja - suuri kassillinen hyvää mieltä



Olen ollut mukana Suomen suurin joululahja -kampanjassa.
Kampanjassa on kerätty itse tehtyjä pehmoleluja, nuppupeittoja ja sukkia moneen Suomen sairaalaan. Lisätietoja kampanjasta löytyy täältä fb-sivulta.
 
Ompelin ensin pehmoleluja ihan itsekseni, mutta pyysin myöhemmin mukaan myös valvontaluokkani oppilaat. Tiirismaan peruskoulun 8C-luokan oppilaat leikkelivät avukseni kankaita näihin pehmoihin ja nuppupeittoon.
Kiitos!





Nämä hauvelit on tehty netistä löytyneellä kaavalla. Kaava löytyy täältä.
Hauvoilla on kaulapantoina kuvionauhaa. Silmät on tehty Sock Stop -aineella.
 
 
 
 

Nämä puput voivat myös näyttää jotenkin tutuilta. Samalla kaavalla ompelin jo edelliseen tempaukseen. (Postaus niistä löytyy täältä.)
 




Dinoja valmistuikin melkoinen joukko. Niiden kaava on piirretty jonkun nettikaavan pohjalta. Piikeiksi / harjaksi (vai mikä se nyt on?) on laitettu nauhanpätkiä ja pitsiä.
 
 
 
 
 

Noshin lintukaava pääsi myös kokeiluun.


Jo pitkän aikaa sitten olin myös ommellut pari nuppupeittoa, joita en kuitenkaan ollut vielä kiikuttanut keräykseen. Nekin pääsivät nyt tänne samaan kuormaan - osoitehan on aivan sama. Lisäksi ompelin yhden uuden peiton.
 
 
 
 
 

Tässä kaikki keräykseen lähteneet peitot. Sininen peitto on uusi. 
(Kahdesta muusta löytyvät postaukset täältä ja täältä, jos haluat tutkia tarkemmin.) 
 




Tämä peitto ei ole siis tehty vinottaisista suikaleista, vaan pikakolmiotekniikalla alunperin neliönmuotoisista paloista. Kankaina on kahta Finlaysonin puuvillaa ja yhtä retrokangasta. Peiton sisällä on melko paksu vanu.
 
 
 
 
 


Peiton alapuoli on myös puuvillaa. Tikkaukset tein tällä kertaa ihan kunnon tikkauslangalla. Ja koska sisällä on paksu vanu, näyttää peitto aika muhkealta. Peiton koko on n. 45 x 45 cm.
 
 
 Tässä vielä koko saldo:

 
 
 
Nämä lahjoitetaan huomenna Päijät-Hämeen Keskussairaalaan. 
Siellä ne pääsevät ilahduttamaan pieniä potilaita.
 
Hyvää mieltä ja rauhallista joulua!
 
T: NuppuNeula + 8C
 
 
 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jouluiset yllärit arvottu!




Jouluinen arvonta on suoritettu!
 
 
 
 
Onnettarena toimi Pirpana.
 
 
 
 
 
 
 Ensimmäinen voitto, Nappinjan jouluinen ompelutarvikepaketti,
meni lukijalle:
 
 
 
 
 Jatta!
 
32. jatta kirjoitti...
Kahdella arvalla mukana. Olen lukijasi ja arvontasi löytyy blogistani http://gladinetgrandma.blogspot.fi/
Meidän jouluun kuuluvat punainen, valkoinen ja sininen (ehkä monelle outo väri jouluun)
1.Palkintoa tavoittelen :)
Oikein mukavaa joulun odotusta!
    2. joulukuuta 2013 14.10
 
 
 
 
 
 Seuraavana arvottiin NuppuNeulan ompelema pieni, jouluylläri.
Se meni lukijalle:





 Kirsi!
 
7. Kirsi kirjoitti...
 Jouluni värit ovat punainen, valkoinen ja hopea. Molemmat palkinnot ois kivoja, etenkin numero 2;) Kahdella arvalla mukaan.
    1. joulukuuta 2013 20.49
 
 
 
Onnetar oli niin innokas lappujen kanssa...
 
 
 
 

 ... että purkista nousi vielä kolmaskin lappu!
Ylimääräinen ylläri lähtee siis vielä lukijalle:




 
 
Paljon onnea voittajille!
 
Voittajilla on viikko aikaa ottaa yhteyttä NuppuNeulaan sähköpostitse
(osoitteeseen nuppuneula ät gmail piste com).
Jos voittajista ei viikon sisällä kuulu, joudun arpomaan uudestaan. 


Toivotan myös tervetulleeksi uudet lukijat! 
Toivottavasti viihdytte jatkossakin NuppuNeulan seurassa! 

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!
 
 
 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jouluinen ylläri



Arvonta on päättynyt!

Oletko jouluihminen?
Minä olen, mutta aika ei anna myöden kaikkeen kivaan jouluiseen. Suunnitelmia olisi kyllä vaikka millä mitalla.  Viime vuonna ommeltu joulukalenteri on kuitenkin ripustettu seinälle, jouluvalojakin jo vähän viritelty ja päässä pyörivät niin joulujuhla- kuin joululahjasuunnitelmatkin.
Alkaneen joulukuun kunniaksi pyöräytänkin käyntiin pienen arvonnan!










SÄÄNNÖT:

* Luethan ohjeet huolella!
* Arvonta-aika on 1.12. - 7.12. 2013
 * Arvonta on tarkoitettu
blogin rekisteröityneille (ja julkisille) lukijoille. Arvonnan aikanakin saa toki liittyä joukkoon. ;)
* Arvontaan on mahdollista saada kaksi arpaa:
Yhden arvan saat olemalla lukija JA kommentoimalla tähän postaukseen, 
mitä värejä sinun jouluusi kuuluu.
Toisen arvan saat liittämällä arvontakuvan (yllä) linkin kera blogiisi. 
* Muistathan mainita kommentissasi, oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla. Voit myös kertoa, kumpi palkinto olisi onnettaren suosiessa mieluisampi.


Arvonnan tulosten julkistamisen jälkeen voittajilla on viikko aikaa ottaa yhteyttä NuppuNeulaan. Sen jälkeen arvon tarvittaessa uuden voittajan.
 
PALKINNOT:
1. Ompelutarvikepaketti Nappinjasta
Paketti sisältää:
1 m puna-valkoista raitatrikoota
1m valkoista joustopitsiä
8 nappia
2. Pieni jouluylläri
NuppuNeulan ompelema jouluinen ylläri sinun jouluväreissäsi


Onnea arvontaan!