torstai 19. kesäkuuta 2014

Jalkapallohuumaa osa 1




Ei ole varmaan kenellekään jäänyt epäselväksi, mitä kisoja tällä hetkellä pelataan.
Meilläkin pieni jalkapallohuuma on nostanut päätään, joten nämä ompelukset olivat oikein ajankohtaisia ja tervetulleita.





Vihreää jalkapallokangasta tilasin Emeli Designilta. Mustavalkoinen, pelkkää palloruudukkoa sisältävä kangas on Liandlon. Sitä tilasin jo varmaan vuosi sitten Käpyseltä. Myös mustavalkoinen resori on Käpyseltä.






Ylempi paita on tehty kummipojalleni. Kaavana on Béisbol (Ottobre 372013).
Jässikän paidan kaava on taas Sulo (Ottobre 3/2010).




 

Koska kangasta oli reilusti, päätin tehdä myös Pirpanalle jalkapallomekon.
Sen suhteen täytyy todeta, että ihan nappiin ei aluksi mennyt. Saksin mekkoa ihan summissa, ajatuksissani "tyynyliinamekko" / Kolmen konstin mekko. Summissa saksittuna siitä tuli niin iso, että se sopi minulle toppina! Jouduin sitten vähän pienentämään.






Toinen vaadittu muutos oli kukka. Ensin mekossa oli musta virkattu kukka. Ei kelvannut. Jässikkä onneksi neuvotteli Pirpanan kanssa niin, että jos musta kukka otetaan pois ja tilalle tulee  pinkkejä kukkia, mekko kelpaa. Ja kelpasihan se lopulta, vaikka vielä neiti olisi vaatinut lisää kukkia tai sellaisen virkatun ison kukan.







Tässä olivat ensimmäiset jalkkisvaatteet tälle vuodelle. Lisääkin on jo tehty. 
Niistä sitten ehkä ensi kerralla.


 

8 kommenttia:

  1. Kivoja, ajankohtaisia jalitsuvaatteita! Onko muuten jotain eroa noissa raglanpaitakaavoissa? Itse olen niin laiska kaavojen piirtäjä, että kun olen yhdestä mallista piirtänyt sopivan kaavakoon, käytän sitä sitten niin kauan kuin se koko lapselle sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :)
      Tuntuu niissä jotain eroa olevan, leveydessä, pääntiessä, istuvuudessa hartioilta tms. Kaikilla kaavoilla ei muuten esim. raitojen kohdistaminen onnistu.
      Nyt piirsin uuden kaavan kummipoikaa varten, koska ennestään ei ollut niin isoa. Hyyyvin laiska oon mäkin uusia piirtämään. :)

      Poista
  2. Kivasti yhdistetty kahta kuosia :) Hienoja vaatteita, ovat varmasti mieluisia käyttäjilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, nää oli helpot & kivat yhdistettävät. :)

      Poista
  3. Kivat vaatteet! Ihana nähdä, miten jalkapallokuosia on käytetty myös mekkoon. Toivottavasti tyttönen sitä innostuu vielä pitämään alkuhankaluuksien jälkeen, varsinkin kun sai ihanat pinkit kukatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna Mi. Mekko on päässyt jo ihan ahkeraan käyttöön. :)

      Poista
  4. Onpa kivannäköisiä jalkkisasuja! Kivat kankaat ovat olleet sinulla käytössä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Kivoista kankaista on helppo tehdä kivoja vaatteita. :)

      Poista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)