maanantai 7. heinäkuuta 2014

Saved by the bling!





Kaikki tuntuvat tekevän tänä kesänä maksimekkoja. 
Pitihän minunkin siis kokeilla. 
Mutta ensin näytänkin maksimekon sivutuotteen: Pirpanan mekon.






Kun olin tehnyt itselleni mekon, Pirpana hermostui, että hänellehän siitä kankaasta piti mekko tulla.
No, minäpä sitten kasailin kuviokankaan rippeet ja yhdistin ne yksiväriseen trikooseen.
Yläkappaleiden kaavana käytin muistaakseni Flow-mekon kaavaa. Perhoshihat on saksittu ihan summissa, violetti helma ihan vain kankaan riittävyyden mukaan ja helmaröyhelö on suora pätkä rypytettynä. Pääntie ja hihansuut on käännetty Framilonin avulla.
Mielestäni onnistuin ihan hyvin. Käytin Pirpanan yhtä lempiväriä (violettia), tein mekon Pirpanan toivomasta kankaasta, laitoin röyhelöä... Mutta ei! Ei kuulkaas kelvannut! 
Kuulemma koko mekko olisi pitänyt täyttää pinkeillä kukilla...

 





Mutta pelastus löytyi onneksi tarvikekopasta: Bling Blinb -kukkaset!
Olen ostanut ne joskus Tiimarin loppuunmyynnistä ja nyt ne tulivat tarpeeseen.
Kiiltokukkaset pelastivat mekon. Nyt se kelpaa!


Oma mekkoni on siis tehty kokonaan tuosta kuviotrikoosta.





(Tässä muuten ensiesittelyssä täällä blogissa uusi ystäväni, Eurokankaan pilkullinen sovitusnukke. <3 )

Mekon yläosa on leikattu Onion 2035 -kaavalla. Alaosan leikkelin kankaan riittävyyden mukaan. 
Pääntiellä, hihansuissa ja rinnan alla olevassa leikkaussaumassa on Framilonia.
Ihana kangas on löytö Eurokankaan palalaarista.




 
Tässä vielä molemmat mekot sovituskuvassa.
Kuvauksesta vastasi muuten Jässikkä. 



12 kommenttia:

  1. Tosiaan ihana kangaslöytö. Onneksi helteet palasivat. Nyt onkin kiva hulmutella maksimekolla menemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihanaa, kun mekkokelit palasivat! :)

      Poista
  2. Kauniit mekot! Pienet osaa olla vaativia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä! Neidistä on tullut varsin vaativa. Ihan pelottaa lähteä mitään hänelle tekemään, kun ei yhtään tiedä, kelpaako tekele lopulta...

      Poista
  3. Tuo maksimekon kangas oli livenä tosi kaunis ! :)
    Ja tervetuloa vaativille "asiakkaille" ompelijaksi :P Bling bling pelastaa tilanteen kuin tilanteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvitus.
      Jep. Kiiltoa, kiiltoa. :)

      Poista
  4. Oih! Ihana mekko (: Ja onneksi tosiaan ne helteetki palas niin pääsee käyttöönki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Molemmat mekot on ollu ahkerasti käytössä. Poika tosin kommentoi joskus, että on ihan hassua, kun mulla on näin pitkä mekko. :) Ja mies nimittää tätä juhlamekoksi. :D

      Poista
  5. Kauniit mekot! Meidän 3-vuotiaalle on myös tosi vaikea välillä tehdä vaatteita, kun jos laittaa vaikkapa napin, se pilaa vaatteen, ja kun ei laita, olisi pitänytkin laittaa jne. Ehkä noita vaatteita alkaa olla vähän liikaakin, kun on "asiakkaasta" tullut niin vaativa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, vaativa asiakas on täälläkin. Tosin nyt tämä mekko on niin mieluinen, että neidiltä tuli itku, kun mekko joutui pesuun. Pirpana pelkäsi kiiltokukkien irtoavan pesussa.

      Poista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)