perjantai 31. tammikuuta 2014

Hupputuubi




Perjantain ompeluhaasteena oli keksiä jotain kivaa vaatetta tai asustetta pojalle.
 
Tätä ideaa kehittelin alunperin itselleni, mutta se sopii mielestäni oikein hyvin myös
pienille (ja vähän isommillekin) pojankoltiaisille. 
(Idea saikin alkunsa siitä, kun näin tästä neulotun version eräällä oppilaalla.)


Joku saattaakin muistaa, että paita on tehty ja blogattu jo joskus aiemmin. 
Tämän haasteen juttu olikin nyt tuo hupputuubi, huppuhuivi, huivihuppu, kaulushuppu... mikä tuo nyt sitten onkaan. 



Idea on siis näin yksinkertainen:
 tuubihuivi (hieman alaspäin levenevä), johon on kiinnitetty huppu.
Tämä on tehty harmaasta joustiksesta (Hannan Kangas) ja vuoritettu kokonaan ruututrikoolla (Wexler).
Tuubiosasta tuli ehkä vähän liiankin korkea, mutta toisaalta on ihan kiva, että ruttua tulee kunnolla.

Tältä tämä siis näyttää rutussa. 
(Juu, olisi voinut vähän kohdistaakin tuota vuorikangasta....)
Voisin kuvitella, että tämä olisi keväällä ja syksyllä ihan hauska lisä tavallisen paidan päälle. 
Tässä vielä Jässikkä sovituskuvissa.
  
 
Vaatteen ilme (ja näköjään mallinkin) muuttuu täysin, kun alle laittaa erivärisen paidan.




Ajattelin kyllä kokeilla tehdä tällaista itsellenikin.

ps. Housuista sitten seuraavassa postauksessa...



lauantai 11. tammikuuta 2014

Pikkuinen kruunupää



Perjantain ompeluhaasteena oli inspiroitua eri valmistajien lastenvaatekuvista.
Pähkäilin valintaani todella pitkään, mutta lopulta ideaksi valikoitui jo jonkin aikaa muhinut juttu:





Inspiraatiokuvassa mustaan paitaan oli painettu valkoisella kuva.
Tässä paidassa Pirpanan sivuprofiili on tehty valkoisella silitysarkilla. (Joka olikin vahingossa samettipintainen... Noinkohan kuva nukkaantuu ihan suttuiseksi mustassa paidassa...?)
Kruunu on painettu leimasimella & hopealla kangasvärillä.








Tunikan kaavana on Dreamland (Ottobre 4/2011), mutta kokona (92-kokoa normaalisti käyttävälle Pirpanalle) on 116, tosin vähän kavennettuna. Leggarit on tehty Crumbled-kaavalla (Ottobre 6/2011), mutta lahkeista on jätetty rypytys pois & lahkeita siksi myös lyhennetty.
Musta trikoo ja Suomu-trikoo ovat molemmat Käpyseltä.


Jässikän profiilikuvakin on jo piirretty valmiiksi ja leimasinsetissä oli myös kuninkaan kruunu, 
joten pitääpä tehdä veikallekin pian oma kruunupaita. 




torstai 9. tammikuuta 2014

Vauvapeitto rokkaa!




Olen tehnyt aiemmin pieniä tilkkupeittoja vain puuvillasta. 
Nyt iski halu kokeilla peiton tekemistä trikootilkuista.





Tilkut on surauteltu yhteen saumurilla. Etukäteen minua hirvitti, miten saan kulmat kohdilleen, kun trikoo saattaa vähän venyä. Yritin leikata ja saumuroida yhteen oikein tarkasti, ja melko hyvin rivit ovatkin kohdillaan. 
 
 



 
Peitto on menossa lahjaksi perheeseen, jonka makua en oikein tunne. 
(Eikös silloin voi tehdä oman makunsa mukaan...? Tästä tuli hyvin samantyylinen kuin aiemmasta rokki-nuppupeitosta.)
Toivottavasti peitto kuitenkin on mieleinen. Kankaiden aiheet (Musikantti ja Aapiskukko) on ainakin valittu juuri vanhempia ajatellen. 
 
 
 
 
  
 

Peiton takapuoli on siis Sampsukan Aapiskukko-neulosta.
Trikoopuolen ja neuloksen välissä on vielä fleece, jotta peitto olisi mukavan lämmin ja pehmeä.
Kanttaus on tehty trikookanttinauhalla.
Peiton koko on noin 50 x 60 cm.
 
 
 
 

Tämän peiton myötä toivottelen vanhemmille ja pikkuiselle tyttövauvalle
ihania satuja, suloisia sointuja ja lämpimiä unia.




keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Empire-letti




Vuoden ensimmäinen ompelus oli pikasurautuksena
tunika itselle.

Tunikan kaavana on MIW hieman muokattuna.
Kangas on ohutta, harmaata trikoota Wexleriltä.

Pääntielle on ommeltu pitsikumppari.
Tunikan juju on rinnan alla olevassa letissä. Kappaleissa ei siis ole empire-leikkaussaumaa vaan tuohon kohtaan on leikattu pystysuuntaan pieniä viiltoja, jotka on virkattu letiksi. Lettiin jää pieniä rakosia sinne tänne, joten alla kannattaa pitää toppia. Pesunkestävyydestä (ainakaan näin ohuen kankaan kanssa) on paha mennä sanomaan. Katsotaan, kuinka käy. 

Tällaiselta tunika näyttää päällä. Istuvuus voisi toki olla parempikin, mutta ihan hyvä kokeilu tämä oli. Lettiä pitää kokeilla toistekin.