sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ilosofiaa levittämässä









Blogini sai "Ilosofiaa was here"-tunnustuksen. 
 Tunnustuksen antoi Punaisen Mökin Pikku Akka Ja Tilkkuvakka-blogin pitäjä.
Kiitos hyvää mieltä tuottavasta tunnustuksesta! 
Mukava, että blogini tuottaa muillekin kuin itselleni iloa.


Tunnustus on peräisin  Ilosofiaa- blogista.
Tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia:

1.Tunnustus jaetaan eteenpäin kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. 
Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. 
Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot,
 miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit, joille olet antanut tunnustuksen, Ilosofiaa-blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta.
Linkitän tunnustuksen saaneet blogit myös omaan blogiini.


3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille 
tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille.


Ihania käsityöblogeja on paljon. 
Ihan valinnanvaikeus!
Moni kotoisa blogi on jo tunnustuksen saanut. 
Itse valitsin hyvänmielen blogeikseni seuraavat
ompelupainotteiset blogit:


NuuTikki

 Tämän blogin ompelukset ovat aina olleet ihan makuuni, 
mutta etenkin viime aikoina jutut ovat osuneet juuri makuhermooni. 
NuuTikin Linda on varmasti myös osasyyllinen siihen, 
että myös mintunvihreä kuuluu nykyään lempiväreihini.


 
 Täältä löytyy hienoja vaatteita ja 
todella kivoja kuvia. 
Värimaailma iskee suurimmaksi osaksi myös täällä.
Blogin ulkoasu on kadehtittavan hieno!




MURU & murmeli

Tämä ihana blogi on nyt pitänyt pitkään blogihiljaisuutta,
mutta toivonpa kovasti, että hiljaisuus pian rikottaisiin 
(sillä satunpa tietämään, että hiljaisuudenkin aikana on ommeltu
vaikka mitä ihanaa!)
Blogista löytyy hienoja ompeluksia
ja elämänmakuisia kuvia.  
MURU & murmeli, tahdomme lisää! Blog blog nyt vaan! :)







lauantai 8. maaliskuuta 2014

Possutossut ja tilkkukassi




Jo syksyllä neuloin ja virkkasin Pirpanalle uusia muskaritossuja. 
Vihdoin ja viimein sain ne valmiiksi. 
Eräässä ompeluhaasteessa tein myös neidille kassin, jossa tossuja voi muskariin kuljettaa.
 
 
 
 
 


Tossut on tehty samalla idealla kuin aikaisemmin tekemäni kettutossut ja autotossut (täällä).
 
 
 
 
 
 
En kaventanut tossun kärkeä ihan loppuun asti, vaan kärkeen ompelin kiinni virkatun ympyrän kärsäksi. Virkattuja ovat myös silmät, korvat ja saparot.
 
 
 

Tossujen pohjaan on tehty sydänjarrut Sock Stop -aineella.
 
 
Tossuja on hyvä kuljettaa muskariin tällä kassilla:
 
 
 
 

Kassin ompelin joskus tämän vuoden puolella olleessa ompeluhaasteessa, jonka aiheena oli tilkkuilu. Suurin osa kassissa käytetyistä kankaista on ostettu Wexleriltä. Yksivärinen pinkki pitseinen on kirpparilta ostettua pöytäliinaa. Kassin sisällä on vuori ja aukon keskellä on nappi ja lenkki pitämässä kassia vähän kiinni.
 
Molemmat tekeleet ovat jo olleet neidillä ahkerassa käytössä.
 
 
 
 
 

Naistenpäivän kunniaksi: Oodi tavaralle!




Hyvää naistenpäivää!
 
Eilen ompelimme naistenpäivän kunniaksi ompeluhaasteessa
Marianne Valolan Naisten päivä -kankaasta.
Joillekin tämä on varmasti nutturaa kiristelevä kuosi. Ennen tuomitsemista kannattaa kuitenkin lukaista malliston taustasta kertova teksti (löytyy täältä), niin katse saattaa avartua. 
Minusta tämä kangas on hauska. Tärkeä tavara kunniaan!
 
 
 
 
 
 
 

Haasteessa ompelin miehelle kalsarit. Tai niin oli ainakin tarkoitus. 
Piirtelin kaavan vanhojen pohjalta ja ihan boksereiltahan nuo näyttävät.
Mutta koska ompelin kaikki saumanvarat piiloon, koko olikin lopulta liian pieni. Höh ja pöh. Näistä tulikin siis varmaan yökkärisortsit itselle.







Boksereitten viilo on valehalkio. Koristeeksi ompelin vanhat metallinapit.
 Tämä puuvillabokserimörkö täytyy varmaan selättää joku toinen kerta uusiksi, ehkä jossain toisessa värissä.
Kankaasta jääneet pienet tilkut odottavat pääsyä pussukoihin ja muihin pieniin juttuihin.

Kiitos järjestäjille hienosta haasteesta!