keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Täydellinen pari




Aiemmin kesällä vierailimme lasten kanssa ystäväni luona. 
Kyläilyreissulla ompelin viimein itselleni kauan suunnitelmissa olleet farkkujerseyleggarit.

Leggarit on ommeltu Ottobren Treviso-kaavalla (2/2011). Kankaana on Ottobrelta ostettu Lillestoffin farkkujersey. Oikein tein sisäsaumoihin ja haarasaumaan tikkauksetkin.
Näistä tuli hirmu mukavat.
Ompelutilassa sattui olemaan myös Vimman Letti-kankaasta tehty toppi, jonka ystäväni oli tehnyt itselleen. (Kuvassa toppi minulla lainassa. ^) Kuosi oli hieman epäilyttänyt minua aiemmin, mutta livenäkeminen ja mätsäys farkkujerseyn kanssa vakuuttivat minut! Olin rakastunut! Tätä on pakko saada!
Mutta kangas oli juuri ehtinyt loppua! Laitoin epätoivoisena sähköpostia ja valmistauduin pettymykseen. Mutta kuinkas sitten kävikään: Kiitos loistavan ja nopean asiakaspalvelun sain kuin sainkin vielä kangasta - ja vielä nopeasti. 
Iso kiitos siis Vimma Companylle! 
 (Nyt kangasta on muuten uusi erä myynnissä. Täällä
muoks. Huomaa mahdollinen uusi pohjaväri. Taitaa olla beigempi.)





Toteutuksessa hieman kesti, mutta lopulta sain oman lettitunikani tehtyä.
Kanttaukset on tehty samalla trikoolla kantaten.





Hihaton tunika on tehty Onion 2035 -kaavalla. Pääntietä ja kädenteitä muokkasin vain hitusen avarammaksi. Helmaa on lyhennetty jonkin verran. 






Vaikka Letti-kankaassa ei ole lainkaan sinistä, minusta se käy 
täydellisesti yhteen sinisen farkkujerseyn kanssa.

(Pojan palkkasin taas kuvaajaksi. Ihan ei ehtinyt siinä tahdissa laihistaa... :D )
Pieni pala kangasta jäi vielä jäljelle. Ehkä niistä syntyy jotain samistelusettiä Pirpanalle...? 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Saved by the bling!





Kaikki tuntuvat tekevän tänä kesänä maksimekkoja. 
Pitihän minunkin siis kokeilla. 
Mutta ensin näytänkin maksimekon sivutuotteen: Pirpanan mekon.






Kun olin tehnyt itselleni mekon, Pirpana hermostui, että hänellehän siitä kankaasta piti mekko tulla.
No, minäpä sitten kasailin kuviokankaan rippeet ja yhdistin ne yksiväriseen trikooseen.
Yläkappaleiden kaavana käytin muistaakseni Flow-mekon kaavaa. Perhoshihat on saksittu ihan summissa, violetti helma ihan vain kankaan riittävyyden mukaan ja helmaröyhelö on suora pätkä rypytettynä. Pääntie ja hihansuut on käännetty Framilonin avulla.
Mielestäni onnistuin ihan hyvin. Käytin Pirpanan yhtä lempiväriä (violettia), tein mekon Pirpanan toivomasta kankaasta, laitoin röyhelöä... Mutta ei! Ei kuulkaas kelvannut! 
Kuulemma koko mekko olisi pitänyt täyttää pinkeillä kukilla...

 





Mutta pelastus löytyi onneksi tarvikekopasta: Bling Blinb -kukkaset!
Olen ostanut ne joskus Tiimarin loppuunmyynnistä ja nyt ne tulivat tarpeeseen.
Kiiltokukkaset pelastivat mekon. Nyt se kelpaa!


Oma mekkoni on siis tehty kokonaan tuosta kuviotrikoosta.





(Tässä muuten ensiesittelyssä täällä blogissa uusi ystäväni, Eurokankaan pilkullinen sovitusnukke. <3 )

Mekon yläosa on leikattu Onion 2035 -kaavalla. Alaosan leikkelin kankaan riittävyyden mukaan. 
Pääntiellä, hihansuissa ja rinnan alla olevassa leikkaussaumassa on Framilonia.
Ihana kangas on löytö Eurokankaan palalaarista.




 
Tässä vielä molemmat mekot sovituskuvassa.
Kuvauksesta vastasi muuten Jässikkä.