tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kyllä nyt kelpaa kiikutella!



Jokunen viikko sitten kotonakotona vietettiin odotettua päivää: mummu ja vaari pääsivät eläkkeelle! Keinutuolit eläkeläisillä jo oli, joten päätin tehdä lahjaksi niihin pehmusteet.





Ajattelin, että kovin vaativaan tilkkuiluun aika ei riitä. Luulin päästäväni itseni helpolla, kun valitsin tekniikaksi kaitaletilkut. (Oikeaa termiä en tiedä... Tuollaisista kaistaleista kuitenkin tehty.) No, ei se nyt kovin nopeaa kuitenkaan ollut...




Kaikki tilkkukankaat kävin ostamassa Lahdesta Kangaskauppa Wexleriltä. Aika tovin sain siellä kulumaan, kun mallailin kaikkia erilaisia yhdistelmiä. Sain myös oikein hyvää palvelua ja ideointiapua.
Reunoillakin näkyvä marmoripuuvilla on takakappaleen kangas, joka on käännetty etupuolelle reunustaksi. Samasta kankaasta tein myös solmimisnauhat.





Tilkku- ja taustapuolen välissä on paksu vanu. Ajattelin, että se lisäisi istumamukavuutta. Kun aloin tikata kerroksia kiinni toisiinsa, iski uskon puute. Siinä vaiheessa työ muistutti lähinnä 90-luvun päiväpeittoa tai badenbaden-tuolin yliampuvaa pehmustetta. Onneksi kuitenkin lopputulos yllätti positiivisesti. Eivät nämä nyt liian muhkeiksi jääneetkään.





Ihan täytenä yllätyksenä en pystynyt näitä tekemään, sillä halusin käydä myös välisovittamassa pehmusteita, että sain niistä sopivan kokoiset. Ja aika passelit näistä tulikin.





Keinutuolit ovat keskenään aivan erilaiset. (Tämä kellertävä tuoli on entisestä mummolastani. Siinä minäkin olen pienenä monet tunnit kiikkunut.) Halusin tehdä keinutuoleihin pehmusteet, jotka ovat samantyyppiset, mutta eivät kuitenkaan aivan samanlaiset. Molemmissa pehmusteissa on osin samoja kankaita - mutta eri väreissä.





Mielestäni nämä keinutuolimatot toimivat nyt kahden aivan erilaisen kiikkustuolin yhdistävänä tekijänä. Kyllä näissä nyt kelpaa eläkeläisten kiikutella! Mukavia eläkepäiviä äiskälle ja iskälle!



6 kommenttia:

  1. Onpa nätit ja keskenään saman henkiset. Hyvin sopivat yhteen.

    VastaaPoista
  2. Vau! Näistä tuli tosi kauniit! Hirmu hyvännäköset kankaat oot osannut valita. Mullakin olis keinutuoleja jopa kaksin kappalein vintillä pölyttymässä, jos ne joskus alas sieltä eksyvät niin tämmööset määkin niihin pehmusteeks haluan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkutöissä onkin mun mielestä lähes vaikein - mutta samalla antoisin - vaihe se, kun valitsee kankaat. :) Keinutuoli ois ihana omassa kotonakin (tai mökillä), jos sellanen vaan mahtuis...

      Poista
  3. Tosi kauniit! Tuossa olisikin hyvä lahjaidea anopille... Muistatko paljonko leveäksi leikkasit noita kaitaleita? Ja paljonko tuo "maton" pituus noin on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Leikkelin erilevyisiä kaitaleita. Muistaakseni leveydet olivat 5 cm - 10 cm.
      Maton pituudet olivat n. 150 cm. En muista tarkkaan.

      Poista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)