lauantai 25. huhtikuuta 2015

Shhhhh! Se on yllätys!



Kulunut viikko on ollut aika kiireinen. Tavallinen arkikin on ollut aikaa vievää, mutta arjen pyörityksen lisäksi haalin itselleni pienen remppa- /sisustusprojektin.

Lastenhuonetta on ollut suunnitteilla vähän päivittää. Vielä vähän aikaa molemmat lapset jakavat yhteisen huoneen. Lähitulevaisuudessa poika varmaan muuttaa toiseen huoneeseen, mikä taas edellyttää aikuisten makkarin siirtämistä työhuoneeseen ompeluhuoneeseen. (Mutta mihin pystytään sitten ompsu?!) Lastenhuoneen muutoksessa pitikin huomioida nyt se, että värit ja huonekalut sopivat sitten jatkossa kumpaan tahansa lastenhuoneeseen.

 Lisämausteen tähän projektiin toi se, että tämä toteutettiin täysin minun ja lasten voimin. Koko juttu on miehelle/isille ihan yllätys!



Huoneen kaikki seinät olivat ennen limenvihreät! Niinpä niihin vaadittiin pohjamaali ja kaksi kerrosta varsinaista maalia. Maalina on Tikkurilan Jokeri, sävy G503 Kalla. Ennen en ole kovin monta kertaa maalannut, mutta ihan hyvinhän tuo sujui! (Juu, ullakon ovi pitää varmaan vielä maalata...)

Värimaailmaksi valitsin valkoisen, mustan, harmaan ja vaaleanpunaisen. Mielestäni huoneessa on kivasti värejä ja elementtejä niin tytölle kuin pojallekin.




Ikean Kallax (Expedit?)-hyllyköissä on tilaa molempien tavaroille. Päälle saa hienosti laitettua Jässikän Lego-poliisiaseman ja Pirpanan nukkekodin (joka on ostettu Etolasta saatu joulupukilta).
Poika auttoi kovasti hyllyjen ja työpöydän kasauksessa.




Toisessa päädyssä huonetta on Pirpanan sänky vaaleanpunaisine sängynpeittoineen. Harmaata on lisätty myös neidin juttuihin. Työpöytä ja tuoli (Ikeasta) ovat vielä yhteisiä. Saas nähdä, kummalle ne lopulta päätyvät, kun tavarat menevät jakoon.




Harlekiiniruutuinen matto on aivan suosikkini. Se on tilattu Ellokselta. Samoin verhot, vaaleanpunainen sängynpeitto ja monet tyynynpäälliset.





Neidin sänky tyynyineen on aika makea kokonaisuus. Viirinauha on tehty edellisellä viikolla (ompeluhaasteessa) huoneen uutta ilmettä ajatellen. Ompeluhaasteessa syntyivät myös nämä kaksi tyynynpäällistä:








Pojan sänkyyn tuli harmaita, mustia ja valkoisia juttuja. Yöpöydäksi hankittiin Ikeasta tummanharmaaa Råskog-tarjoiluvaunu.




Nurkassa näkyvä lelukori on yhteinen. Se on myös ompeluhaasteen satoa.




Musta-valko-harmaan kuoren sisään on naamioitu vanha Ikean verkkokori. 
 


Mustan hammastyynyn, jolle muuten tuli käyttöä tänään, tein myös ompeluhaasteessa. Idea on Pinterestistä. Hammas on siis tasku, jonka sisään voi laittaa hampaan. Yön aikana hammaskeiju voi sitten käydä sujauttamassa rahan hammastaskuun.





Mäyris - myös ompeluhaasteessa ommeltu - on oikeasti ovimato. Sen sisään on siis tarkoitus laittaa esim. riisillä täytetty pötkylä. Sitten mäyris laitetaan ullakon oven eteen pötköttelemään ja estämään vetoa. Pallotyynyt on ostettu Ikeasta, harmaat harlekiinityynyt (ja edellisessä kuvassa vilahtanut tähtityyny) on tilattu Ellokselta.



Lopuksi vielä vertailukuva. Siinä näkyy lähtötilanne ja uudistettu versio. Kuvakulmat eivät ole samoja, mutta kyllä siitä eron huomaa.





Minä ja lapset ollaan tosi tyytyväisiä muutokseen. Saas nähdä, mitä isi sanoo, kun tulee kohta kotiin... Mitäs te tykkäätte, onnistuiko?



9 kommenttia:

  1. Ihan mahtava muutos - niin raikastunut ilme. Ja hyviä ideoita, jotka laitan oikean korvan taakse muistiin. Verkkokorin naamiointi, ovimäyris, ihanat tyynyt. Sulla on kyllä kivoja ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pikku Akka. Ihanaa, kun jaksat kommentoida. ❤
      Ompeluhaasteen ansioista sain tehtyä monta kivaa juttua, jotka olisivat varmasti jääneet muuten tekemättä. Omat suosikkini ovat sydäntyyny ja viirinauha.

      Poista
  2. Mulle oli toi ovimato kans uusi juttu, hyvä idea! Ja tykkään huoneen ilmeestä paljon. Limekin raikas, mutta uusi versio parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen vuosi sitten taisin nähdä Strömsössä, kun Lee teki ovimadon... Siitä kähtien mun on pitänyt toteuttaa se idis. :)
      Limekin oli kiva, aikansa, mut onpa ihana saada jo raikasta valkoista tilalle!

      Poista
  3. No on todellinen muutos! Ja parempaan päin!

    VastaaPoista
  4. Tykkään tästä muutoksesta! Harmoninen värimaailma ja menee varmasti vielä pitkään voilla väreillä. Nuo sun haasteompelut on ihan huippuja, kiva oli nähdä sisustusompelujakin vaatteiden seassa tässä haasteessa :).

    VastaaPoista
  5. Niin upea. Huome<3 ihanat värit<3 ja ihania tyynyjä<3

    VastaaPoista
  6. Hienosti toteutettu muutos. Tyynyt <3

    VastaaPoista

Jätä jälki, kirjoita kommentti, paljasta, että piipahdit! :)